En mä osaa

Kolme päivää ja tuhat kiusallista sosiaalista tilannetta myöhemmin päätä särkee, masentaa ja olo on yksinäinen. En osaa olla luonnollinen. Kaikesta mitä sanon ja joka hymystä näkyy, miten ahdistunut oikeasti olen. Ei ihmiset semmoisesta tykkää. Ei siksi kukaan halua tutustua minuun. Selvisin hengissä viidesti yleisön edessä seisomisesta, mutta siinä se olikin. En mennyt yhteenkään tutor-ryhmäni iltatilaisuuteen, koska en uskaltanut. Enkä sitä tietenkään kehdannut sanoa, vaan valehtelin. Huomenna olisi kastajaiset, joihin en halua mennä, koska pelottaa, etten joudu kohtaamaan pelkästään ihmisiä, vaan myös kännisiä sellaisia. Toisaalta pitäisi mennä. Yrittää edes säälittävästi punkea itseään väkisin mukaan kuten tänään. Menin jopa ruokalaan syömään porukan kanssa. Otin mahdollisimman pienen annoksen, jotta syöminen muiden katsellessa olisi nopeasti ohi ja sen jälkeen istuin sanomatta mitään ties kuinka kauan, kunnes viimein kaikki olivat valmiita. Kyllä sitä jotain vähän juttelinkin, mutta muuten olin näkymätön. Jos olisin siinä syttynyt tuleen, ei kukaan olisi huomannut. Sitten minut melkein unohdettiin sinne ruokalaan ja maha murisi loppupäivän.
Kolmen vuoden tauon jälkeen oli päässyt jo unohtumaan, miten vaikea ihmisiin on tutustua, varsinkin isossa porukassa, jossa äkkiä jää ilman puheenvuoroa. On aina helppo päättää, että nyt kaikki muuttuu, mutta oikeassa tilanteessa ahdistus kohisee päässä siinä määrin, että hädin tuskin ymmärrän puhujan sanoja. Sitten kun olen sanonut 10 kertaa, että häh niin lopulta on pakko änkyttää joo. Kukaan ei pidä minusta.
Nyt on ripsarit valuneet naamalle ja päätä särkee entistä enemmän.

Joku nokkela otsikko

Anteeksi nämä viime kuukaudet, jotka olen laiminlyönyt blogiani, mutta on ollut niin järjettömästi asioita järjestettävänä. On täytynyt tapella sossun kanssa, ottaa lainaa ja etsiä kämppä. Jep, huomenna on ensimmäinen koulupäivä yliopistolla. En vieläkään ole uskoa, että minut hyväksyttiin sisään. Pelkään koko ajan, että huomenna, kun yritän punkea itseäni ovista sisään, tulee joku sanomaan, että nyt on tullut virhe ja ulos täältä. Kaipa huomenna pitää varautua siihen, että vielä aikuisenakin joutuu leikkimään jotain ahdistavia tutustumisleikkejä ja muuta soopaa. Mutta ei sillä väliä. Tuntuu, että olen valmis kestämään helposti sellaisetkin sosiaaliset painajaiset. Jännittää kyllä kuin ekaluokkalaista sellaiset melkein 15 vuotta sitten. Miten siitäkin voi olla niin kauan...