Taivaanrannanmaalailua turhilla asioilla

Pahoittelen, että päivittäminen on taas venynyt kroonisen aikaansaamattomuuteni takia. En ole ollut töissä juurikaan, joten en voi käyttää edes tätä perinteistä tekosyytä kuten en sitäkään, ettei olisi ollut mitään kirjoitettavaa, sillä päinvastoin; viime yönäkin makasin sängyssä silmät seisoen kirjoittamassa henkisesti tänne. Jos joskus keksitään jokin päänsisäinen päiväkirja, jolla voi päivittää blogia liikauttamatta eväänsäkään, olen ensimmäisenä dyykkaamassa firman roskista. Omalla kohdallani parhaat ideat tulevat aina myöhään illalla ja on muuten tosi ärsyttävää, kun vällyjen välissä saakin jonkun silmät päästä pullistavan inspiraation, jota minun kohdallani kutsutaan myös äärimmäiseksi vitutukseksi. Se olisi sitten pakko päästä purkamaan pitkin seiniä (anteeksi kaikki Päivi Räsäset tämä sangen härskinoloinen vertaus), jotta saisin tuntea itseni mahdollisimman syvälliseksi ja kaikin puolin älylliseksi olennoksi, mutta loikoiltuani sen tunnin ajatellen "UI VITTU HUOMEN IHAN EKANA MEEN KONEELLE JA KIRJOTAN ENKÄ VITUS UNOHDA TÄTÄ NYT TÄÄ LAUSE OLIS NII HIENO" sammahdan kuin saunalyhty ja herään aamulla pää autuaan tyhjänä kaikesta täydellisyyteen asti hiotusta muka älykkäästä analyysista. Siinä siis teille syy, miksi yleensä saattekin luettavaksenna vain tällaista kuraa.

Minkäänlaiset projektit eivät yleensä sovi minulle, koska valitettavasti minussa on taivaanrannanmaalarin vikaa eli kyllästyn asioihin nopeasti ja jätän ne puolivalmiina nurkkiin muistuttamaan siitä, miten säälittävä otus olenkaan. Osan tästä pistän kyllä masiksen piikkiin, sillä pitkät projektit tekee vaikeiksi myös se seikka, että niiden aikana ehdin masentua vaikka kuinka monta kertaa ja jätän asiat sikseen mönkiessäni tunteessa "en mä kuitenkaan tuu onnistuu ees tässä". Nyt olen kuitenkin herätellyt pitkäaikaista ja rakasta harrastustani; lukemista. En ole lukenut ainuttakaan kirjaa varmaan kolmeen vuoteen, vaikka ennen luin melkein joka päivä. Syy miksi lopetin taisi olla se, että löysin kavereita. Nyt olen taas yksinäinen, joten olisi varmaan hyvä sauma aloittaa. Tein huvikseni haun teoksista aiheena sosiaalisten tilanteiden pelko ja yllätyin, kun esiin putkahti enemmän kuin pari kirjaa. Melkein yhtä paljon yllätyin siitä, etten ole lukenut yhtäkään niistä. Huomasin, että monet kirjat ovat aika terapeuttisia, joten voisihan niistä yrittää ottaa onkeensakin. Ahdistaa vain ahdistavat asiat. Minulle tuottaa jostain syystä pahoinvointia tai hallitsematonta rään ja kyynelten eritystä omista ongelmistani lukeminen tai kuuleminen. Tavoite olisi silti nyt lukea niistä kirjoista jokainen, muttenpa silti uskalla lupailla teille liikoja tehtyäni aikoinani viidenkybän edestä myöhästymismaksuja ja jätettyäni sen jälkeen maksamatta. Eipä ollut tapana silloin kirjastomaksuja maksella, mutta nyt taitaa olla aika kyseinen rahasumma seinästä repiä, mikäli meinaan uhkaukseni toteuttaa. Nähtäväksi jää, milloin ekan kirjan saan lainattua, mutta jos sillä saa jotain motivaatiota kohti sosiaalista elämää, kyllä se viiskybää aina terapiamaksut voittaa.

Olen muutenkin tässä pidemmän aikaa miettinyt terapiaan palaamista, sillä minulla on yhä Kelan myöntämä kuntoutumispäätös voimassa. Edessä on kuitenkin edelleen ne samat ongelmat kuin muutama vuosi sitten eli miten maksaa, miten löytää oikeanlainen terapeutti ja terapiamuoto. Samojen ongelmien takia myös aikoinani terapian lopetin. Olen liian sulkeutunut kenenkään hoidettavaksi, mutta juuri sehän onkin ongelmani. Eipä kyllä yhteiskuntakaan juuri auttanut. Sen kun tyrkättiin käteen lista pelkkiä nimiä ja käskettiin valita. Koita siinä sitten lotota, kuka pystyisi antamaan sitä parasta hoitoa sulkeutuneelle paskalle varsinkin, kun suurin osa kehtaa nyhtää satasen tutustumiskäynnistä.