Stressijoulu ja ahdistusuusivuosi kuulumisia

Vietin viikon joulusta uuteen vuoteen Höpöni kanssa. Joulu ja uusi vuosi ovat jostain syystä aina minulle hyvin masentavaa aikaa. Kaipa siksi, että silloin yksinäiset ihmiset muistavat, miten yksinäisiä ovatkaan. Olen ollut jo pitkään muutenkin pää perseessä, mutta tarrauduttuani mieheen yhä pahemmin, oli joulu jopa siedettävä ja ehkä ihan mukavakin kokemus. En silti edelleenkään ymmärrä ihmisiä, jotka pystyvät repimään joulusta jotain muuta kuin vatsahaavan ja jaksavat vääntää jos jonkinmoista torttua ja koristetta. Kaipa sillä on jotain tekemistä sen kanssa, etten ole koskaan tajunnut sitä jeesusläppääkään.

Uudenvuodenaatto taas oli imenyt itseensä kaikki joulusta unohtuneet ahdistuksen mehut. Huolimatta sosiaalisesta vajavuudestani tykkään tanssia (kännissä), bilettää (kännissä) ja viettää aikaa kavereiden seurassa (kännissä), joita minulla tosin ei enää taida olla. Uv iltana tuli kauhea masennus juuri tuosta viimeisestä. Ei minulla ole koskaan ollut ystäviä, mutta viime vuoden vaihteessa sentään oli Blondie, joka elelee niin syvällä omassa navassaan, ettei viitsinyt tämän vuoden alkaessa edes onnea toivotella. Eipä hänestä sen enempää, sillä viis siitä kuka on kaverina tai ei, kunhan olisi edes joku tyttökaveri jonka kanssa taas juhlia ja ostaa turhia rättejä Henkkamaukalta.

Viime vuoden vaihteessa olin henkiseen tilaani nähden hyvin onnellinen, eilinen koostui siitä, että pelasin Höpön kanssa videopelejä ja join shampanjapullolla pääni täyteen, jonka ansiosta olin hetken masittomassa tilassa. Olen huomannut, että alkoholi on aika tehokas vaientamaan masennuksen kyynisen äänen päässäni. Minulla onkin kaamea fobia siitä, että onnistun vielä sairastumaan alkoholismiinkin. En tosin ole koskaan ollut mikään kova juomaan, minkä luulen johtuvan siitä, että sairaalloisen ujona ihmisenä tarvitsen alkoholia vain sen verran, että sosiaaliset paineet poistuvat. Luonnostaan sosiaaliset ja iloiset ihmiset taas tarvitsevat isompia määriä tunteakseen olonsa vielä sosiaalisemmiksi ja iloisemmiksi ja sitten laattaavat ja sammuvat ympäriinsä, joista kumpaakaan minä en ole perseet olalla koskaan tehnyt.

Ainakin minua suudeltiin rakettien paukkeessa, mitä myöskään en ole koskaan tehnyt, perseet olalla tai ilman. Onneksi on tuo mies tuossa. En edes ymmärrä, miksi tunnen itseni niin epäonnistuneeksi siitä hyvästä, etten juhlinut kuin valtaosa ikäisistäni, kun minulla on kuitenkin ihana Höpöni.

Huomenna pakotan itseni taas kirjastoon opiskelemaan pääsykoetta varten. Olen tainut luovuttaa jo ennen kuin edes aloitan ja vihaan itseäni siitä hyvästä.

Onnellisempaa vuotta 2012 kaikille teille. 

Muistakaa rakastaa itseänne. ♥