Mitä sitä tekisi elämällään?

On oikeastaan vitun tyhmä kysymys. Parempi olisi varmaan kysyä, mitä sitä tekisi elämässään. Ei elämällä mitään tehdä. Sitä vain eletään ja jos tekee elämässään huonoja tekoja kuten kiduttaa itseään pahoilla ajatuksilla, ainaisella pessimismillä, yksinäisyydellä, ruualla tai ruuattomuudella, niin kuolee joko fyysisesti tai sitten vain henkisesti. Jokainen hullu tyylillään. Oma tyylini on syventää kotikasvatuksessa päähäni taottuja tunnelukkoja. On niin helppo syyttää vanhempia, jotka ovat velvollisesti pitäneet huolen siitä, että heidän loputkin paskuutensa, jotka eivät geeneissä periytyneet, siirtyvät sitten ympäristön kautta. Silti minusta tuntuu, etten itse menestyisi vanhempana yhtään sen paremmin, ja se tuntuu pahalta. Minusta ihmisten, jotka eivät pysty kasvattamaan onnellisia ihmisiä, ei pitäisi lisääntyä ollenkaan. Olen varmaan nyt itse vanha Vihtahousu kaikkien varajeesusten mielestä, jotka tykkäävät lähetellä syyllistäviä kiertoviestejä, joissa mussutetaan paskaa nyt jumalan sylissä istuvasta "vauvasta", joka pystyykin muutaman viikon kehityksen jälkeen täysin rationaaliseen ajatteluun, jotta jokaisella aborttiin päätyneellä naisella olisi varmasti todella paska olo itsestään.

Minulla on paska olo itsestäni, koska haluaisin ystäviä, mutta en kykene hankkiutumaan kontakteihin toisten ihmisten kanssa kuin väen väkisin. Haluaisin olla oma kupliva itseni, mutta en pysty. Koska en pysty, en saa muita ystäviä kuin kuningattaria, naisia, jotka ovat itsekkäitä, lapsellisia, mustavalkoisia, epäempaattisia ja pohjimmiltaan silti epävarmoja. Tiedän, ettei minussa ole oikeasti kuin yksi vika ja se on korvieni välissä. Ajattelen väärin. Luulen, etten ansaitse oikeita ystäviä tai miestä, joka todella rakastaisi minua. Luulen, että minun tulee olla täydellinen saadakseni sellaisia ihmissuhteita ja koska en ole, luulen, että toisen täytyy jotenkin merkittävästi hyötyä minusta, jotta saan olla hänen ystävänsä tai rakastettunsa. Siksi tutustun vain ihmisiin, jotka antavat takaisin paljon vähemmän kuin vaativat itselleen. Jotka hyväksikäyttävät ja hylkäävät, kun toisen inhimilliset puolet paljastuvat. Tiedostan, millainen olen ja mikä aina menee vikaan. Silti en pysty muuttumaan, vaan hakeudun kerta toisensa jälkeen samanlaisiin tilanteisiin, vaikka sitten ajatellen samalla ei vittu taas käy näin. Olen vain saanut sen ohjelmoitua päähäni vuosien paskassa kieriskelemisellä. 
Voisin tietenkin repäistä itseni irti juuri sillälailla väen väkisin ja muuttaa kaiken. Jos muuttuisin en enää saisi kokemuksia, jotka vahvistavat pelkoani tulla hylätyksi, jotka vahvistavat sosiaalisiin tilanteisiin kohdistuvaa pelkoani, jotka vahvistavat masennustani, joka vahvistaa sosiaalisiin tilanteisiin kohdistuvaa pelkoani, joka vahvistaa pelkoani tulla hylätyksi. Harmi vain, että tämä on kuin nälkäinen laiska ihminen makaamassa sohvalla tietäen, että jollei nouse ja kävele jääkaapille, tulee aina vain pahempi nälkä, mutta silti ei saa aikaiseksi sitä raskainta, mutta merkittävintä ponnistusta noustakseen ylös sohvalta, vaan lykkää sitä aina vain edemmäs.
Joten sen sijaan, että yrittäisin päästä tunnelukoistani eroon makaan vain tulessa säälittelemässä, miten paskaa elämäni on ja voi kun tuolla aidan toiselle puolella terveiden ihmisten joukossa ruoho tosiaan olisi vihreämpään.

Joten mitäpä tässä elämässäni tekisin? Voisin alkaa taas joogata joka viikko. Voisin hankkia viimein ne uudet pankkitunnukset ja shopata siinä nettikaupassa, jota olen jo kauan katsellut. Voisin alkaa opetella käyttämään ompelukonetta ja suunnitella itse omat vaatteeni. Voisin mennä valmennuskurssille ja päntätä itseni jonnekin hienoon paikkaan opiskelemaan. Voisin etsiä uuden ja paremman terapeutin. Voisin alkaa kouluttaa itseäni pois pahasta olosta. Voisin hankkia oikeita ystäviä. Voisin lähteä heidän kanssaan ulkomaille. Voisin nukkua yöni, enkä käyttää niitä tänne avautumiseen
Elämässä voisi siis tehdä vaikka mitä hienoa, suurta ja pientä. Silti ainoa, mitä teen on näistä haaveilu omassa turvallisessa pikku päässäni. Onko se pelkästä haaveilusta saatu mielihyvä tosiaan sen arvoista, että sen takia kannattaa luopua oikeiden asioiden tuomasta mielihyvästä vain siksi, että niissä on riski polttaa näppinsä?