Very Crappy Birthday to You

Taas tuli vanhennuttua vuodella. Syntymäpäivät eivät ole kivoja sen jälkeen, kun on täyttänyt 18. Sen jälkeen niistä katoaa kaikki hohto ja alkaa ajatella vain, että vittu mä oon vanha. Syy kuitenkin, miksi minä niitä vihaan on pääsääntöisesti se, että syntymäpäivä on päivä, jolloin mitataan ihmisten arvostus sinua kohtaan. Päivä, jolloin minunlaiseni näkymätön ihminen herää aamulla ahdistuneena siihen, muistaako kukaan niistä harvoista, joiden hän uskoo edes vähän välittävän, lähettää niitä onnitteluja tai jopa ostaa lahjan. Toisin sanoen syntymäpäivä on vähän samanlainen kuin joulu; se on jokavuotinen muistutus yksinäiselle ihmiselle siitä, miten yksin hän onkaan. Siinä istut yksin tietäen, että sinulla on syntymäpäivä, muttei kukaan muu sitä muista. Kuitenkaan et voi sanoa mitään, koska silloin paljastaisit kaikille olevasi heikko, kun välität jostain loppujen lopuksi niin vähäpätöisestä asiasta. Eiku ainiin, sellainenhan onkin vain minä.

Oikeasti maailman turhin vakava asia, josta silti stressaan on turpakirja. Vittu mikä tribuutti ihmisen pinnallisuudelle koko sivusto. "Sosiaalinen media" on nimensä veroinen. Koko idea on teeskennellä olevansa mahdollisimman sosiaalinen ja suosittu keräämällä kaiken maailman puolituttuja kaverilistalleen, ja sitten kuitenkin kaverien kesken mussutetaan siitä, miten typerää se oikeasti on, kun eihän niitä oikeastaan edes tunne. Silti jos on alle sata kaveria, se on vähän kummallista. Silti, jos jollakin on syntymäpäivä, eikä saa onnitteluja edes yhtä kokonaista sivua, se on vähän kummallista. On vähän kummallista, etten uskaltanut käydä kyseisellä sivustolla kahteen päivään (kyllä, tämä on minulle pitkä aika olla erossa stalkkaamisesta), koska pelkäsin, ettei kukaan ole onnitellut minua. Naurakaa vain. Oli minua sitten onnitellut muutama ihminen. Kummallisena henkilönä pahoitin vähän mieleni siitä, etteivät tuttavani, joita olen aina onnitellut muistaneet minua ollenkaan. Sitten aloinkin hävetä sitä, että pahoitin mieleni. Ystäväni tai ex-ystäväni, en ole vielä täysin varma määritelmästä, oli myöskin onnitellut, mikä tosin on hänen kulisseiltaan persoonaltaan ihan odotettavissa. Eipä ole sen enempää hänestä kuulunut. Hän se oli, joka lakkasi vastaamasta viesteihini, joten katson, että pallo on hänen kentällään, ja pidän tästä lähin leipäläpeni ummessa. Olen liian ylpeä matelemaan hänen edessään varsinkin, kun ei minulla siihen mitään aihetta ole. Toivon, että mokomaan käytökseen on syy edes se, että häpeää, vaikka minusta tuntuu, ettei hän mitään häpeä. On vain onnistunut valehtelemaan itselleen, etteivät muut kuin hän ole oikeutettuja loukkaantumiseen. Niin ne ihmiset yleensä tekevät. Taidanpa silti kaivata tuota k-päätä, kun eipä minulla paljon muitakaan ole. Ehkä olen kuitenkin mieluummin ilman kuin silmät märkinä pompoteltavana.

Onneksi en kuitenkaan ollut ihan yksin nyt. Höpö oli kanssani koko tyhmän vanhentumisviikonlopun. Höpö osti minulle hienoimman lahjan, jonka olen koskaan saanut. Käytiin syömässä lempiruokaani. Mulla oli hyvä olla. Äiti sanoi, että Höpö on minulle oikea luojan lykky. Inhoan sitä, kun mutsi sanoo jotain tuollaista kuraa ja uskokaa pois, kukaan ei rakasta dramaattisia yliampuvia ällöromanttisia lausahduksia niin paljon. Minulle on siunaantunut muutama noita luojan lykkyjä. Ihmisiä, jotka ovat ensin taivaanlahjoja päästen siksi myöhemmin repimään syvät haavat. Höpö on parasta, mitä minulla on koskaan ollut. Haluan uskoa, että Höpö ei satuta ja hylkää minua, mutta niin ovat uskoneet muutkin. Ei kai kukaan ole koskaan kiintynyt ajattelematta toisen olevan sen arvoinen. Silti niin moni ei ole. Joskus se käy ilmi jo vuoden, joskus kahden, kolmen tai kymmenen jälkeen. Joten märehdinpä tässä pahaa oloa, joka minulla saattaa olla vuosien päästä, enkä osaa nauttia nykyhetkestä. Märehdin, vaikka se saattaa pilata nykyhetkeltäni kaikki mahdollisuudet muuttua tulevaksi. Märehdin, vaikka Höpöä loukkaa ne kerrat, kun minulla on vaikeuksia luottaa häneen, eikä mistään muusta syystä kuin siitä, että pääni on taottu umpiluusta. Se ei osaa muuttaa tapaansa ajatella. Ei vaikka tietääkin, että kaikki olisi silloin niin paljon helpompaa. Jatkan pelkäämistä ja pienimmänkin negatiivisen eleen tulkitsemista siksi, että minuun ollaan kyllästytty, petytty ja aikeissa hylätä. Jonain päivänä jokin niistä pienistä negatiivisista eleistä osuu oikeaan. Siksi kaikki alituinen epäily onkin niin turvallista, luotettavaa ja vitun järjetöntä.