Ole kiltti, ei taas...

Voisin avautua tähän kurjasta olostani ja siten helpottaa sitä, mutta olen ihan liian väsynyt. Tänään on ollut kuolettavan tylsä päivä. Työtkin peruuntuivat ja huomaan ihmetyksekseni toivovani, että olisin joutunut töihin, vaikka vapaapäivästä luulinkin ilahtuvani. Olo on tylsistynyt, väsynyt ja turta. Juuri sellainen kuin pari vuotta sitten. Harmaa ja raskas mörkö nimeltä Masennus on palannut pitkältä lomaltaan. Ensitöikseen se sai minut taas pelkäämään tulevaisuutta. Tulevaisuudessa sitä, ettei tämä ikinä mene pois, vaan pilaa kaikki loputkin asiat, jotka eivät vielä ole pilalle menneet. Höpö ei ole ikinä nähnyt minua tällaisena. Höpö ei tuntenut minua vielä silloin, kun olin pelkkä haamu, eikä hän varmaan edes ymmärtäisi, mitä masennus minulle tarkoittaa. Ehkä hän ei jaksaisi tai pystyisi seisomaan tukenani. Ehkä hän hylkäisi minut. Ehkä minun pitäisi yrittää piilottaa mörköni, jotta en menettäisi Höpöäkin. Ei olisi oikein, jos Höpö joutuu kärsimään minun pääni takia. En vain jaksaisi taas teeskennellä. En jaksaisi aloittaa taas terapiaa. En jaksaisi aloittaa taas kaikkea alusta. Luulin jo, että kaikki työ on tehty, mutta nyt vasta huomaan, että olinkin koko ajan vasta puolitiessä pois Helvetistä. Nyt olen taas varmaan jo Helvetin esikartanossa. Haluaisin lyödä pääni kirveellä irti ja viskata sen ulos ikkunasta. Vitun tyhmä pää, kun et osaa parantua. Vitun tyhmä pää, kun aina pilaat kaiken.

Olen taas yksin tämän kanssa. Ja sekin johtuu taas ihan jonkun muun itsekkyydestä.