I'm hard to remember but impossible to forget

Varmaan yksi maailman rumimmista asioista sanoa toiselle on "sori, mä vaan unohdin sut". Se on kuin sanoisi "sori, mulle et aina vaan ole olemassa". Miten joku voi vain unohtaa, että toinen hengittää ja tuntee? Mutta ei kyllä olisi ensimmäinen kerta, kun unohdetaan, että minä tunnen. Tunnen pettymystä, surua ja loukkaannun juuri niin kuin kaikki muutkin. Se, etten ehkä tuo itseäni esille koko ajan tai raivoa, itke tai uhkaile muiden edessä ei tarkoita sitä, etteikö minullakin olisi paha olla, kun minua kohdellaan kuin räsynukkea, jota voi potkia ja paiskoa miten lystää ilman, että siihen sattuu. Olen nyt saanut lopullisesti aika inhottavan potkun suoraan kylkiluiden väliin ihmiseltä, jonka kanssa luulin olevani läheinen. Tuntuu siltä, ettei hänelle usein juolahda mieleen, että muillakin on ongelmia, eikä mitään prinsessaongelmia, vaan oikeaa pahaa oloa ja ahdistusta, joka tulee arkipäiväisistä välinpitämättömistä teoista, varsinkin läheisten tekemistä. Haluaisin vain katkaista välit tähän ihmiseen. Hänen tapansa antaa parisuhdesirkuksensa levitä ystävyyssuhteisiin tekee paljon suurempaa vahinkoa kuin hän edes osaa kuvitella. Tai ehkäpä hän vain kuuluu niihin ihmisiin, jotka alkavat pitää toisen ymmärrystä itsestäänselvänä. Ihan sama, vaikka kohtelisi kuinka väärin. Kyllä se taas ymmärtää. Siedän paljon paskaa ihmisiltä, joista välitän, mutten enää siinä vaiheessa, kun alan tuntea olevani pelkkä esine. Esine, joka on arvoton, jollei toteutu pääasiallista tehtäväänsä; ole pelle, terapeutti ja tukipalvelu samassa paketissa.

En jaksa kuunnella kömpelöitä valheita ja tekosyitä. Olen tuntenut sinut liian kauan tunnistaakseni ne sellaisiksi. En jaksa tätä ihmissuhdemaailmaa, jossa asioista ei voi puhua niiden oikeilla nimillä. En jaksa hymyillä feikkihymyä ja todeta rivien välistä, että sun takia mun oli paha olla. Haluaisin kertoa, että olin todella väsynyt ja silti odotin, koska olin luvannut. Haluaisin kertoa, että itkin päiviä, koska olin niin pettynyt. Haluaisin kertoa, miten paskamaista on olla silti piittaamatta. Mutta en voi kertoa, koska niin ei ole tapana. Se on ihmissuhteiden kirjoittamaton sääntö. Enkä voi katkaista välejä, koska se olisi lopullista, kömpelöä ja vastoin sääntöjä. Eikä minulla ole tuttavia liiaksi, joten minun pitää valita: Pitääkö kiinni kunniastani ja näyttää, ettei minua kohdella näin, mutta olla myös pitkään ellei lopullisesti yksinäinen, masentunut ja puoliksi kuollut? Vaiko jälleen niellä paha oloni ja pitääkin kiinni tästä ihmissuhteesta baari-iltojen, naurun ja syntymäpäivien takia, mutta samalla saada kasa paskaa niskaan säännöllisin väliajoin? Tiedän, minkä valitsen. Sen mikä pitää minut pisimpään kaukana entisestä pahan olon tunteestani.

Ei huvita lähteä ulkomaille. Ei huvita lähteä juoksemaan, joogaamaan tai katsoa elokuvia. Mua ei huvita enää mikään. Olen kyllästynyt ihmisiin, jotka hyväksikäyttävät sitä, että minun täytyy noudattaa sääntöjä. Olen kyllästynyt ihmisiin, jotka hyväksikäyttävät sitä, että minä en uskalla olla noudattamatta sääntöjä. Mä en osaa pelata ihmissuhdepelejä, en ole koskaan osannut.