lauantai 23. heinäkuuta 2011

Tätä tuli kirjoitettua liian monta tuntia

Saavuin juuri kauppareissun ja saikkutodistuksen viennin jälkeen tyhjään taloon. Pitäisi varmaan nauttia siitä, kun on välillä omaakin rauhaa, mutta tuli vain jotenkin kauhean toivoton ja yksinäinen olo. Nyt on perjantai ilta, ulkona on helvetin lämmintä ja aurinkoista, mutta istun yksin kotona vahtaamassa jotain paskaa "kalju John Travolta vetää turpaan kaikkia" -leffaa telkkarista. Höpö on kavereidensa kanssa. Pyysin, että voitaisiin mennä niiden kanssa juopottelemaan, kun sillä on lomakin. Ei kuulemma ollut unohtanut, mutta on kuitenkin menossa nyt yksin niiden kanssa. Tosin minähän olen kipeä, mutten koskaan niin kipeä, että mieluummin viettäisin viikonlopun yksin pimeässä kopissa masentuneena. Ehkä Höpö ei halunnut minua mukaan, kun olen niin ujo, eivätkä sen kaverit varmaan pidä minusta siksi. Eivätpä kuitenkaan ole itsekään koskaan yrittäneet minuun tutustua.

On niin raastavan yksinäinen olo. En voi soittaa Blondielle, koska se ei edes vastaisi. Höpölle jo soitin, mutta taisin vain pilata sen illan, kun vinguin siitä, etteivät sen tyhmät kaverit voi mennä huomenna juomaan, jolloin ehkä vielä pääsisinkin mukaan. Äidille taas soitan vasta kuolleen ruumiini yli, sillä se jos kuka osaa saada minut tuntemaan oloni uusavuttomaksi luuseriksi. Se oli sitä mieltä, etten pystyisi ajamaan edes muutaman kilometrin matkaa ravintolaan ilman, että kuolen tai romutan autoni. Päätin sitten tänään ajaa 20 kilsaa kostoksi, vaikkei minun edes olisi tarvinnut. En ahdistunut, vaan huudatin musiikkia täysillä kaikki ikkunat auki. Olo oli kuin kaikissa niissä tuhansissa musiikkivideoissa, joissa joku naikkonen ajaa avoautoa tissit tai perse vilkkuen ja letti hulmuten. Vihaan ajamista, mutta nyt en olisi halunnut pysähtyä koskaan. Kaipa siksi, että masennus heikentää kuolemanpelkoa. Ainakin minulla. Koko sosiaalisten tilanteiden pelko on oikeastaan aika kumma juttu. Se aiheuttaa kaikki muutkin pelot kuten pimeänpelon, ajopelon, läheisten kuoleman pelon, vainoharhat ja myös masennuksen. Silti masennus heikentää kaikkia stp:n aiheuttamia pelkoja, mutta lisää itse sosiaalisiin tilanteisiin kohdistuvaa pelkoa. Ne puolestaan pahentavat masennusta. Se on vittumainen noidankehä.

Tuli tänään suhteettoman paha mieli siitäkin, kun kävin viemässä sen sairastodistuksen paskaduunipaikkaani. Oikea persläpimagneetti koko kaatopaikka. Onnistuin huikkaamaan kerrankin aidosti iloisen tervehdyksen niille pässeille ja vastaus oli: "JA ÄLÄ VAAN TUU TÄNNE NOILLA KENGILLÄ! )):<" No perkele, olikin ihan varmasti kauhea himo tulla sinne haisevaan läävään valumaan hikeä naama turvoksissa ja vielä ihan huvin vuoksi. On kyllä aina niin mukava tulla töihin. Kaiken lisäksi yksi venäläinen rasvavalas toimii näköjään siellä jonkinlaisena omatekoisena poliisina.
Munkkipossu: Tuuksä töihin?
Ginger: En, mä olen kipee.
Munkkipossu: *tuhahtaa* Niin varmaan. Siltä näytätkin tosi paljon.
Ginger: Kuules nyt kristuksen vittu, älä sinä ala mua moralisoimaan siitä, etten kuoleman kielissä ole, kun eipä se sulle edes kuuluisi. *mumisee vaivaantuneena*
Onneksi paskapaikan takia myöhästyin junasta ja oli siksi aikaa käydä ostamassa itselleni ihana mekko lohdutukseksi.
></div><div style=
Tosin ei sekään sitten kuitenkaan lohduttanut niin paljon.

Tuntuu siltä, ettei kukaan välitä olla kanssani ja ne harvat, jotka välittävät saavat kärsiä siitä, että olen tällainen vaikea ja surullinen tapaus. Itkeminen varmaan auttaisi nyt, mutta pidättelen silti kyyneliä, sillä tiedän, etten halua flunssapöhnääni lisätä vielä itkemisestäkin turvonnutta, kipeää ja tukkoista naamaa. Olen kuitenkin joko masokisti tai sitten vain tyhmä ja kuuntelenkin nyt pitäaikaista nyyhkybiisiäni.
Urge Overkill - Girl You'll be a Woman Soon
Itkettää tuo varmaan siksi, että se saa minut aina muistelemaan kaikkia masennuksen ja stp:n takia hukkaan menneitä ja meneviä hetkiä ja unelmia. Nyt alkoi nolottaa, koska minusta tuntuu siltä, että olipa kauhean imelä ja mukaherkkä lause tuo. Nyt taas alkoi vituttaa se, millainen kyyninen paska olenkaan. Huoh. Tarinan pointti oli kuitenkin se, että tänään Ginger angstasi vähän lisää ja löysi sisäisen autotyttönsä.
Toi biisi saa muuten myös tuntemaan itseni todella vanhaksi paskaksi. En osaa selittää miksi, joten pistän tähän kuvan, jotta kaikilla olisi sen näkemisen jälkeen varmasti yhtä muumioitunut ja paska olo kuin minulla, jollei biisi ollut tarpeeksi moista vaikutelmaa aikaansaamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti