A Drink called Anxiety

Olenpa paska bloggaaja ja meninkin jo heti kymmenen merkinnän jälkeen tauolle. Puolustuksekseni voin tosin sanoa, että olen ollut niin väsynyt ja tullut kotiin niin myöhään kiitos ah niin ihanan duunipaikkani, ettei oikein ole jaksanut muuta kuin oikaista koipensa. Kaiken lisäksi olen viettänyt Höpön kanssa viimeiset neljä päivää, joten kirjoittelua ei ole oikein voinut harrastaa, sillä yritän ainakin toistaiseksi pitää tämän blogini salaisena, jotta voin puhua ihmisistä mahdollisimman vapautuneesti paskaa.

Olen tosi paska viettämään kesää. Yleensä vasta loppukesästä tajuan, että minun pitäisi olla terassilla, pussikaljottelemassa, rannalla biksuissa, ulkomailla, mökkeilemässä ja grillaamassa, eikä koneen ääressä hiertämässä persettäni puhki. Havahduttuani viimein ovat kaikki yleensä jo tehneet nuo normaalien ihmisten touhut, joten päädyn jatkamaan kesäni loppuun lukien ihmisten blogeja, joiden angstinhuuruinen maailmankuva pyörii yhtä turhien asioiden ympärillä kuin omanikin. Tämä kesä ei ole poikkeus.
Loma on parasta aikaa, mutta samalla masentavinta. Pääsääntöisesti ei ole muuta puuhaa kuin miettiminen. Ja mitä minun kaltaiseni luuseri miettisi? No omaa luuseriuttaan tietenkin. Ei kovin terveellistä tehdä sitä monta viikkoa 24/7.

Onneksi tänään näin sitten Blondieta. Minusta tuntuu, että se on ollut jotenkin yksinäinen. Kyseli koko viime viikon, milloin voitaisiin nähdä ja sanoi, että harmi, kun lähtee ulkomaille Kusipäämiehen kanssa niin ei nähdä toisiamme viikkoon. Sillähän on kymmeniä kavereita, joten miksi juuri minua tarvitsisi? Kyllähän se minua kaipasi selvästi. Siksi.
Mutta miksi minulla pitää olla näin huono itsetunto, etten millään usko edes parhaan ystäväni kaipaavan minua, vaikka hän sanoisi sen niin suoraan kuin rivien välistä vain voi sanoa? Tai kyllähän minä sen oikeastaan uskon ja se tuntuu hyvältä. Mutta se tuntuu hyvältä minuutin ja sen jälkeen vain helpottavalta. Se on väärin ja typerästi tunnettu, koska sen pitäisi tuntua hyvältä ja hyvältä ja hyvältä, eikä laimentua helpotukseksi. Minun pitäisi ajatella "ihanaa minua ikävöidään" eikä "huh, minua ikävöidään" kuin elämä olisi koko ajan pelkkää peliä, jossa pitää olla ystävistään alati mielenkiintoinen ja hauska muuten ei enää tykätä, välitetä tai ikävöidä. Niin minä kuitenkin uskon. Pelaan koko ajan peliä, johon kukaan muu ei taida ottaa osaa. Jos olen väsynyt, surullinen tai ahdistunut, enkä jaksa murjaista paskaa vitsiä, alan rakennella päässäni kuvitelmia, miten tylsänä. töykeänä ja ylimielisenä minua nyt pidetään. Olenpa näköjään onnistunut vuosien rypemisen jälkeen ohjelmoimaan itseni uskomaan, että minun tehtäväni on olla muiden pelle.

Blondien kanssa on kuitenkin hyvä olla, vaikka pelle olenkin. Jokin siinä naisessa vain saa minut itsevarmaksi. En tiedä, onko se samanlainen huumorintaju vai taas se, ettei Blondie näytä mitään negatiivista. En siis voi saada huonoa palautetta. Ja olen kuulemma hauska, puhelias ja iloinen. Paskat mitään noista olen paitsi tietenkin pohjimmiltani. Blondie taitaa olla ainoa ihminen Höpön lisäksi, jonka seurassa todella pystyn näyttämään muutakin kuin epäsosiaalisen ulkokuoreni. Se on perseestä, koska hauska, puhelias ja iloinen Ginger on paljon parempi kuin sulkeutunut, ujo, aina käpy perseessä Ginger. Silti en pysty näyttämään maailmalle muuta kuin tämän huonomman Gingerin. Ehkä pelkään, että joku satuttaisi parempaa Gingeriä ja sitten minulla ei olisi edes sitä.

Juotiin Blondien kanssa terassilla Sex on the Beachit. Olivat pienoinen pettymys, sillä odotin pitkäaikaisen fantasiani maistuvan paremmalta kuin jääkaapissa seissyt appelsiinimehu. Tosin ehkä se maistuu paremmalta muualla ja täytyihän sitä jo itsekin juoda drinkki, jota pikkutuhmat teinit aina litkivät ulkomaanmatkoillaan.
Aiheesta puheen ollen, Lööperi ilmestyi yllättäen seuraamme. En tiedä, onko muijan harrastus kytätä joka päivä kaupungilla mahdollisia uhreja vai oliko jumala vain päättänyt rangaista meitä, mutta saimme kuulla peitellyn innostuksen ja hihityksen säestämän uutisen siitä, että muijan poikaystävä oli saanut selville salasuhteen ja oli hyvin vihainen. Ihme kyllä antoi silti anteeksi alle vartissa. Saatanan drinkit eivät edes nousseet päähän, vaikka kuinka toivoin.

Säälin Lööperin miestä syvästi. Tosin voi olla mahdollista, että sekin on seinähullu. Siksi tulevat toimeen.
Höpöä sen sijaan on syytäkin sääliä. Minusta tuntuu niin usein, ettei se parka ansaitse taakakseen tällaista hullua muijaa kuin minä. Minun on vain niin vaikea uskoa kaiken jälkeenkin, että joku todella aidosti välittäisi minusta. Olen surkea paska ja loukkaan Höpöä vainoharhailuillani. Kyselen muka vaivihkaa keiden kavereiden kanssa hän oli ja mitä siellä tehtiin, vaikka vaistoan, että Höpö huomaa. En vain voi lopettaa. Kuvitelmat tunkevat jo uniinkin. Näin unta, että Höpö oli pannut jonkun ämmän paksuksi, joka sitten teki abortin. Toisessa unessa Höpö vain jätti minut. Heräsin hikisenä ja ahdistuneena huomaamaan helpotuksekseni Höpön olevankin vieressäni. Minua inhottaa niin paljon se, etten osaa kunnolla luottaa, että pelkästään siitä kirjoittaminenkin tuntuu jo kuvottavalta, joten torjun tunteeni ja kiellän ne itseltäni, vaikka tiedän, ettei siitä seuraa mitään sen parempaa.

Miksi en jo usko, että minulla on viimein ihana mies ♥.