Ginger: Oot onnekas, kun sulla on niin monta hyvää kaveria.
Höpö: Mmh. Mua harmittaa, kun sulla on niin huonoja kavereita.
Ginger: Mmmh. Niin muakin......
Ginger: Mut kyllä mä saan uusia kavereita, kun vaan pääsen opiskelemaan.
Höpö: Niih, kyl sä saatkin <3
Taisin sanoa tuon viimeisen enemmän itselleni kuin Höpölle. Olisi varmaan pitänyt rohkaistua, mutta koko lause tuntui vain valehtelulta. Mitä tässä enää yrittää esittää, kun tietää jo vallan hyvin, että ihmisiin tutustuminen on niin vaikeaa, ettei muuta saakaan kuin huonoja kavereita. Yleensä ne ensimmäiset päivät uuden koulun alkaessa ihmiset tutustuvat toisiinsa, eivätkä juuri sen jälkeen. Itse sen sijaan näytän dorkalta ja ulkopuoliselta, sillä pelkästään uusien ihmisten läsnäolo hermostuttaa. Sitten, kun alan rohkaistua kaikki kaveriryhmät on jo muodostettu ja niihin ei ole enää änkeminen näillä sosiaalisilla taidoilla. Niinhän se on mennyt jo vaikka kuinka monta kertaa.
Tunnen syyllisyyttä itselleni antamista turhista lupauksista. Lupasin olla vielä joskus onnellinen ja sosiaalinen. Lupasin matkustavani paljon ja pääseväni yliopistoon, mutta tuntuu siltä, etten koskaan tule saavuttamaan mitään niistä. Kaipa pitäisi opetella tyytymään siihen, mitä näillä ongelmilla saa. Ehkä pitäisi opetella elämään masennushirviön kanssa.
En enää tiedä, mikä minusta teki tällaisen. Tuliko minusta liian ujo ilkeilyn seurauksena vai sainko kaiken paskan niskaani nimenomaan siksi, että olen liian ujo? Tuntuu, että olen aika turta uskomaan, että kaikki voisi yhtäkkiä järjestyä. Tuntuu todennäköisemmältä, että kaikki loputkin hyvät asiat muuttuvat vielä huonoiksi. En haluaisi edes ajatella sitä. Mutta silti ajattelen, vaikkei se oikeasti ole mikään syy-seuraus suhde. Ei se, että kaikki menee pieleen yhtä henkireikää lukuunottamatta tarkoita sitä, että senkin pitäisi mennä.
Pitäisikin vain keskittyä siihen, mistä on juuri nyt onnellinen, eikä koko ajan märehtiä sen menettämistä. Sen lisäksi olisi tietenkin ihan hyvä keskittyä saamaan se opiskelupaikkakin, jottei ikuisesti kaikki menisi päin vittua paitsi muna.
"Tuliko minusta liian ujo ilkeilyn seurauksena vai sainko kaiken paskan niskaani nimenomaan siksi, että olen liian ujo?" Oon miettinyt tuota ihan samaa, ja tullut siihen tulokseen että nuo molemmat ovat toisiaan ruokkineet aikanaan. Ensin ollaan ujoja, sitten tulee paskaa niskaan ja sitten ollaan lisää ujoja. Loppumaton kehä koulumaailmassa...
VastaaPoistaMissä te tutustuitte Höpön kanssa?
VastaaPoistaNinka: Niinhän se menee. Itse olin lapsena rohkea ja sosiaalinen kunnes jokin muuttui. Ei muistikuvaa siitä miten tai missä vaiheessa se sairaanloinen ujous tuli ): Voisi semmosenkin muistaminen helpottaa tätä.
VastaaPoistaAnonyymi: Netissä tavattiin.