Who's the most disturbed of them all

Huono olla. Päässä jyskyttää ja muutenkin pöhöttynyt ja turvonnut olo. En ole punninnut itseäni varmaan vuoteen, joten siinä kaikkea järkevää pakollista tekemistä vältellessäni päätin tuonkin asian hoitaa pois mielestä. Huomasin vaa'an oksentavan isomman numeron kuin mitä odotin. Turha kapistus tosin, sillä en ole lihomistani huomannut juuri mitenkään, vaikka itsekriittinen paskiainen olenkin. Vähän paha mieli tuli kuitenkin. En edes ymmärrä, mitä järkeä koko puntarissa on, kun se vain pilasi iloisen illuusioni hoikkuudestani. Peiliä sitä pitäisi uskoa, eikä jotain kiloja ja grammoja. Sitä joka asiasta on eri mieltä puntarilla päähän.
Täytyy puolustaa itseään itseltään (tai sitten vain valehdella itselleen). Minulta se tällä kertaa kävi aika helposti, sillä suureksi harmikseni bongasin hiljattain Google katukuvasta lukioikäisen itseni ja ensireaktio oli, että hyi vittu toi muija näyttää ihan jätkältä legginseissä. Niin muodoton mato olin. Hyvä jos nyt on sentään tissit vähän kasvaneet.

Yritin myöhemmin kuvata turpakirjaan uutta kampaustani, mutta päädyin näyttämään joka kuvassa nelikymppiseltä narkkarilta. Katsoin vanhoja kuviani, joissa olen ihan siedettävän näköinen ja aloin miettiä, olenko alkanut rupsahtamaan. Sitten panikoinkin jo. Näytän perseeltä. Naamakin alkoi jotenkin näyttää epämuodostuneelta kuin olisin tullut mukiloiduksi ja inhosin joka senttiä siitä. Ensimmäiset rypytkin kuulemma tulee jo parikymppisenä, joten ehkä olen näiden parin vuoden aikana oikeasti muuttunut sellaiseksi vanhaksi ämmäksi, jonka viidestäkymmenestä naamakuvasta onnistuu vain yksi. Tosin naamakuvieni onnistumisprosentti on aina ollut noin yksi sadasta. Itsensä kuvaaminen on muuten tosi vittumaista puuhaa. Jotenkin siinä niitä kuvia perstuntumalla näppäiltyä ja jälkeenpäin niitä katsoessa saa nähdä, miten huonolta sitä voikaan näyttää ja vieläpä monesta eri kuvakulmasta. Seurauksena itsetunto pohjalukemissa. Mutta jos joku muu kuvaa niin olen taas niin paska jäykkänä, että näytän joka otoksessa seipään nielleeltä huonoryhtiseltä hiirulaiselta, joka on säälittävästi yrittänyt peittää huonoa itsetuntoaan hienoilla vaatteilla. Tai sitten vain tuntuu siltä.

Olen tosin huomannut sellaisenkin ihmeellisen asian, että vuosia sitten lipaston laatikkoon piiloon sulvottuja rumia kuvia itsestäni katsoessani, huomaankin olleeni jopa nätti tuolloin. Kaipa se on sitä liiallista itsekritiikkiä. Itsensä pystyy näkemään hikisenä norsuna, jos vain tarpeeksi yrittää. Ehkä pitäisi laittaa muutama narkkari-kotiäiti kuva itsestäni muhimaan tuonne taika-lipastooni, niin tulisivat sitten vuosien päästä ulos sieltä kauniina ja hehkeinä ollessani taas astetta rumempi ja kulahtaneempi.