Internetin ihmeellisyyksiä

Tämä ei nyt varsinaisesti liity tämän blogin teemaan, mutta tunnen tarvetta avautua muutamasta minua jo vuosia hiertäneestä ihmetyksenaiheesta liittyen blogeihin.

1. Anonyymien tilille vaatiminen
Aika usein näkee negatiiviseen tai edes vähän kriittiseen kommenttiin liittyen kanssakommentoijien tai bloggaajan taholta "hyvä sun on siel huudella nimettömänä!" tai "vitun anonyymi, ite et ees kerro kuka oot!" -raivousta. Tiedän jopa blogeja, joissa anonyymien kommentteja ei edes julkaista, jolleivat he kerro kommentissa nimeään. Tässä huvittaa useampikin asia. Ensinnäkin kaikilla ei todellakaan ole omaa blogia tai bloggertiliä, jolloin ainoa vaihtoehto on "pelkurimaisesti" kommentoida anonyymina. Toiseksi bloginpitäjä ei tunne suurta osaa kommentoijista edes nimeltä ja monesti bloginpitäjä kirjoittaa itsekin blogia jollain muulla kuin omalla henkilöllisyydellään. Mitä hyötyä olisi jättää tämän tyylinen anonyymikommentti; "Olet vitun ruma! t. Pirkko", jollei bloggaaja edes ketään Pirkkoa tunne? Sehän ei hälvennä kommentoijan anonyymiteettia millään tavalla. Vai onko ideana, että anonyymi kertoisi koko nimensä, jotta päästäisiin sitten selaamaan turpakirjaa ja puhisemaan kiukusta? Mielestäni paras tapa on jättää paskamaiset kommentit kokonaan omaan arvoonsa tai sitten estää koko nimettömänä kommentointi, jos niitä ilkeiksi tarkoitettuja kommentteja liikaa satelee. Olisi myös hyvä muistaa, että kaikki kommentit (niin anonyymien kuin muiden bloggareidenkin) eivät ole automaattisesti ilkeitä, vaikka eivät aina olisikaan samaa mieltä bloginpitäjän kanssa tai jopa kritisoisivat tätä. Tässä tulee mieleen yksi esimerkki, jossa anonyymilukijat olivat huolissaan bloggaajan uhkarohkeasta käytöksestä ja varoittelivat tätä, jolloin saivat kypsän "haha nauran teille, idiootit" -tyylisen vastauksen. Katsoessani joidenkin reaktiota ihan rakentavaan kritiikkiinkin, en enää ollenkaan ihmettele, että jotkut kommentoivat anonyymina, vaikka heillä blogi olisikin.

2. "No älä sit lue mun blogia!"
Tämä liittyy löyhästi edelliseen. Jokainen on varmasti törmännyt blogiin, jossa kirjoittajalle on huomautettu (usein aiheesta) ja vastaus on kuulunut; "miks luet tätä, idiootti?!" tai "lopeta sit tän lukeminen!". Jälleen kerran negatiiviset kommentit kannattaa jättää omaan arvoonsa, mutta jos monet kommenteista kuitenkin ovat negatiivisia niin kannattaa myös pysähtyä miettimään, mistä se voisi johtua. Yleensä paljon vihaisia/ilkeitä kommentteja keräävät blogit ovat bloggaajan osalta niin suuria aivopieruja, että niitä luetaankin pelkästään siksi. Tästä voisi sanoa parikin hyvää esimerkkiä, mutta mainittakoon nyt vaikkapa kuuluisa Tuksun blogi. Itsekin myönnän lukevani muutamaa blogia (eivät kuitenkaan ole lukulistallani!) vain tahattoman huumorin ja kirjoittajan ärsyttävyyden takia.

3. "Blogiani ei tule lukea viihteenä tai uteliaisuudesta."
Kerran luin erästä blogia, joka läimäistiin yhtäkkiä salasanan taakse, koska kirjoittajasta tuntui, että ihmiset lukevat hänen ongelmiaan vain kevyenä viihteenä. Tavallaan ymmärrän, mitä hän tarkoitti, mutta samalla myös huvitti. Miten hänen blogiaan olisi oikein pitänyt lukea? Kaikkia blogeja (jopa niitä rankimpia) luetaan kuitenkin enemmän tai vähemmän viihteenä, vaikka kyse sitten olisikin vertaistuesta. Tullessani kotiin avaan tietokoneen ja luen lempibloggareitteni kirjoitukset, koska ne auttavat pakenemaan omasta arjesta ja on hyvä tietää, että muillakin on samoja ongelmia kuin minulla. Nämähän ovat nimenomaan niitä viihdetarkoituksia, mutteivat silti mielestäni millään tavalla halvenna bloggaajien vaikeuksia. Tuntuu myöskin itsekkäältä, että joku vaatii, että hänen blogiaan tulisi lukea vain sydän kurkussa, koska hänellä on vaikeaa. Itseasiassa jos jokin blogi herättäisi minussa niin voimakkaita tunteita lopettaisin sen lukemisen oitis. Tosiasia kuitenkin on, että jollei halua ongelmistaan luettavan kevyin perustein niin on parempi pitää koko blogi yksityisenä. Kehtaan myöskin väittää, että esim. mt-ongelmaisten ihmisten blogien lukeminen silkasta uteliaisuudesta on jopa hyvä asia. Silloin lukija pääsee näkemään, että hekin ovat vain ihmisiä, eivätkä suinkaan raunioita tai pelkkää harmaata limaista massaa kuten julkisissa puheissa.

4. Maailman paras äiti -kilpailu
Tämä ei nyt pelkästään koske blogeja, vaan olen havainnut tämän ilmiön ympäri nettiä. Erityisesti tätä näkee nuorten äitien (tällä en tarkoita teiniäitejä) pitämien blogien kommenttibokseissa ja kaiken maailman kaksplus ja vauva.fi foorumeilla. Minulla ei omakohtaista kokemusta asiasta ole, koska en ole äiti, enkä lapsista edes pidä, mutta käynnissä tuntuu olevan jokin äitien välinen kamppailu. Äidit syyttelevät toisiaan netissä huonoiksi äideiksi milloin mistäkin naurettavuuksista. Yleisimmät ovat: "Oot ostanut einesruokaa sun lapsille. Eks koskaan tee ite ruokaa? Tajuutko miten epäterveellisii noi einesruuat on?! Pilaa vaan oma elämäs mut älä lastes!", "Miks et oo laittanu poikas päähän pipoa?! Miten sä oot voinu tehä tolleen, siel on kylmä!" ja "Ai et otit lasin viiniä vaik oot äiti? Ootko useinkin kännissä lastes eessä?! Sulta pitäis ottaa lapset pois!" Kaiken maailman perhepalstoja tuleekin välillä selattua pelkästään hyvien naurujen takia, mutta voin kuvitella, että tuollainen paskanjauhanta voi tuntua jostakin oikeasti pahalta varsinkin, jos on taipuvainen muutenkin syyttelemään itseään turhasta. Kaiken huippu oli, kun eräs äiti oli kerran lukinnut lapsen yöksi huoneeseensa, koska tämä tolisi muuten tapansa mukaan valvottanut vanhempiaan ja koulussakäyviä sisaruksiaan monta tuntia nukkumaanmenokiukutteluillaan. Kommenteissa useampi mamma sitten ilmoittikin kaivavansa aloittajan ip-osoitteen selville ja tekevänsä ilmoituksen sossuille. Monet äidit eivät myöskään tunnu tajuavan sitä, että kaikki lapset eivät ole yhtä helppoja kuin heidän pentunsa.

5. Medialukutaito kunniaan
Jotkin blogit ovat aivan selvästi satua. Tällä tarkoitan sitä, että blogin kirjoittaja ei oikeasti ole se, joka väittää olevansa ja/tai hänen blogissa kertomansa asiat eivät ole hänelle oikeasti tapahtuneet. Satublogit tunnistaa yleensä shokeeraavasta aiheesta, elokuvamaisista tapahtumista ja niissä saattaa olla myös selvä juoni. Jollei kirjoittaja ole saanut kommentteja vähään aikaan, hän saattaa myös "vahingossa" pudottaa pommin eli kertoa jonkin rankan asian kuin ohimennen. Mysteeri on edelleen, miksi jotkut voivat käyttää vuosiakin satublogin pitämiseen, mutta yleensä kiinnijäätyäänkään he eivät blogia valheeksi tunnusta. Kaipa blogi on heille jonkinlainen harrastus ja pakkomielle? Tämä ilmiö tunnetaan jo hyvin ulkomailla nimellä Münchausen by Internet, mutta Suomessa asia on varsin uusi ja me sinisilmäiset suomalaiset lankeamme helposti uskomaan satublogeihin. Tämä taisi tulla kaikille selväksi viimekesäisen "Enkeli-Elisan" blogin myötä. Tosin näin jälkiviisaana voin todeta, että itse alunperinkin epäilin EE:n todenperäisyyttä epäuskottavan kirjoitustyylin takia. Toinen hyvä esimerkki satublogeista on paljon vihaa herättänyt Kolmas pyörä. Kuten näkyy blogi saa vieläkin osakseen paljon siihen uskovaa huomiota. Kuitenkin satublogejahan netissä riittää ja joitakin vieläpä on varsin vaikea höpöhöpöksi tunnistaa. Voisikin todeta, että jos jokin kuulostaa liian uskomattomalta ollakseen totta, ei se totta yleensä olekaan.