Tilastot

Muun muassa näillä hakusanoilla blogissani on käyty vuoden 2012 lopussa. Hyvää aikaista uutta vuotta vaan!

Täytyy kyllä myöntää, että vähän hämmästyttää, että peräti kaksi henkilöä on löytänyt blogini kurkulla nainnin toivossa. Millaisia juttuja täällä onkaan tullut kirjoiteltua? Ja hei oikeesti, eikö ole aika normaalia, että alkaa ruuan jälkeen pentuakin paskattaa? Lähteehän siinä suoli toimimaan varmaan yhdellä sun toisella. Jos et siis blogistani vastausta mietteillesi löytänyt niin nytpä ainakin löydät.

Haastettu

"Haastetun pitää kirjoittaa kysymykset ja niiden omat vastaukset blogiinsa. Sen jälkeen haastettu haastaa 4-5 bloggaajaa, kukaan niistä ei saa olla alkuperäinen haastaja. Haastetun tulee keksiä uudet 11 kysymystä, ja ilmoittaa heille että heidät on haastettu!''

Kiitos tästä haasteesta, shadow!

1. Mistä haaveilet?
Tällä hetkellä eniten haluamastani opiskelupaikasta, josta täälläkin on tullut jauhettua vaikka kuinka.  Myös oma (ilmainen) kokki kelpaisi laittamaan joka päivä herkullista kotiruokaa.

2. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?
Haluaisin olla sinivalas, koska silloin voisi vain syödä ja uiskennella rauhallisena ilman luontaisia vihollisia. Myös kotkana olo olisi mukavaa, koska silloin voisin lentää ja matkustaa minne ikinä haluankaan. Tosin jos tässä haettiin sitä, että mitä eläintä muistutan, niin silloin kyseessä olisi kyllä jokin todella outo, uhanalainen ja arka eläin, joka elää yksin ja jota muut karttavat. Haisunäätä?

3. Missä päin maailmaa haluaisit asua?
Ehdottomasti jossain kuuluisimmista suurkaupungeista. Luultavasti Lontoossa tai New Yorkissa. Jälkimmäisessä en kuitenkaan ole koskaan käynyt, mutta Lontoossa useamman kerran ja voisin käydä vielä vaikka kuinka monta kertaa uudestaankin.

4. Mikä on elämässäsi tärkeintä?
Haluaisin kovin vastata tähän, että ura ja onnellisuus, mutta pakko se on myöntää, että onnellisin jakso tähän mennessä oli silloin, kun minulla oli ystävä. Vastaankin siis kliseisesti, että läheiset ihmiset. Tosin tällä hetkellä tärkeintä on Höpön lisäksi kissat ja ne voiman rippeet, jotka repivät minut aamulla ylös sängystä.

5. Mikä saa sinut hymyilemään? 
Tahaton huumori, South Park, lapselliset vitsit ja kissojen törppöilyt.

6. Kerro kolme hyvää asiaa itsestäsi.
Hmm. Itsekehusta tulee aina huono omatunto ja omahyväinen fiilis, mutta antaa mennä. Minulla on hyvä huumorintaju ja olen hauska. Hiukseni ovat todella paksut ja vahvat, ja ne ovatkin mielestäni parasta ulkonäössäni. Olen kiinnostunut monenlaisista asioista ja en ole mikään tynnyrissä kasvanut. Tämän lasken hyväksi asiaksi siksi, että olen tavannut monia, joita ei oikeasti kiinnosta mikään.

7. Mitä harrastat?
Kirpputoreja ja muun muassa vanhojen lehtien, My little ponyjen ja kissa-aiheisten koriste-esineiden keräilyä.

8. Mikä olisi unelmatyösi?
Tämä on häpeällistä tunnustaa, mutta yläasteella päätin, että minusta tulee psykiatri, jotta voisin auttaa niitä, jotka saivat huonoa hoitoa kuten minä. Suunnitelma kariutui siihen, että olen surkea kaikissa matemaattisissa aineissa. Olin myös vielä hyvin naiivi tuolloin, enkä tullut ajatelleeksi, etten luultavasti osaisi auttaa ketään, kun hullu itsekin olen. Tosin jos nyt ihme tapahtuisi ja tuo opiskelupaikka jostain putoaisi syliini, ottaisin sen toki hetimiten vastaan.

9. Millaista luulet elämäsi olevan kolmen vuoden kuluttua? 
Ahdistaa ajatellakin. Toivon, että olen hyvää vauhtia etenemässä yliopisto-opinnoissani ja olen löytänyt jopa useamman uuden ystävän.

10. Mitä pelkäät?
Riskejä, virheitä, epäonnistumista, ihmisiä, lukkeja, lentämistä, ampiaisia, tylsyyttä jne.

11. Miten aiot viettää joulua tänä vuonna?
Kotona avopuolison ja kissojen kanssa. Ei luultavasti syödä kuin kaupan valmislaatikoita ja availlaan jotain nihkeitä suklaalevyjä paketeista. Katselen tässä jos rahat riittäisi tekokuuseen.

OMAT KYSYMYKSENI:
1. Mistä vuosikymmenestä pidät eniten ja miksi?
2. Mikä on unelma jäätelöannoksesi?
3. Mikä oli lempi tv-ohjelmasi, kun olit lapsi?
4. Ketä piirroshahmoa muistutat?
5. Keräiletkö mitään?
6. Missä asennossa nukut?
7. Minne haluaisit vielä joskus matkustaa?
8. Miksi naisia ärsyttää ylösjätetty wc-pöntön rengas?
9. Millainen olisi viimeinen ateriasi?
10. Mikä on salainen paheesi?
11. Onko sinulla jotain pakko-oireita (esim. kädet on aina pestävä sisään tullessa)?

Haasteen saa
Ninka
Pinja
Näkymätön lapsi
Pihla

Internetin ihmeellisyyksiä

Tämä ei nyt varsinaisesti liity tämän blogin teemaan, mutta tunnen tarvetta avautua muutamasta minua jo vuosia hiertäneestä ihmetyksenaiheesta liittyen blogeihin.

1. Anonyymien tilille vaatiminen
Aika usein näkee negatiiviseen tai edes vähän kriittiseen kommenttiin liittyen kanssakommentoijien tai bloggaajan taholta "hyvä sun on siel huudella nimettömänä!" tai "vitun anonyymi, ite et ees kerro kuka oot!" -raivousta. Tiedän jopa blogeja, joissa anonyymien kommentteja ei edes julkaista, jolleivat he kerro kommentissa nimeään. Tässä huvittaa useampikin asia. Ensinnäkin kaikilla ei todellakaan ole omaa blogia tai bloggertiliä, jolloin ainoa vaihtoehto on "pelkurimaisesti" kommentoida anonyymina. Toiseksi bloginpitäjä ei tunne suurta osaa kommentoijista edes nimeltä ja monesti bloginpitäjä kirjoittaa itsekin blogia jollain muulla kuin omalla henkilöllisyydellään. Mitä hyötyä olisi jättää tämän tyylinen anonyymikommentti; "Olet vitun ruma! t. Pirkko", jollei bloggaaja edes ketään Pirkkoa tunne? Sehän ei hälvennä kommentoijan anonyymiteettia millään tavalla. Vai onko ideana, että anonyymi kertoisi koko nimensä, jotta päästäisiin sitten selaamaan turpakirjaa ja puhisemaan kiukusta? Mielestäni paras tapa on jättää paskamaiset kommentit kokonaan omaan arvoonsa tai sitten estää koko nimettömänä kommentointi, jos niitä ilkeiksi tarkoitettuja kommentteja liikaa satelee. Olisi myös hyvä muistaa, että kaikki kommentit (niin anonyymien kuin muiden bloggareidenkin) eivät ole automaattisesti ilkeitä, vaikka eivät aina olisikaan samaa mieltä bloginpitäjän kanssa tai jopa kritisoisivat tätä. Tässä tulee mieleen yksi esimerkki, jossa anonyymilukijat olivat huolissaan bloggaajan uhkarohkeasta käytöksestä ja varoittelivat tätä, jolloin saivat kypsän "haha nauran teille, idiootit" -tyylisen vastauksen. Katsoessani joidenkin reaktiota ihan rakentavaan kritiikkiinkin, en enää ollenkaan ihmettele, että jotkut kommentoivat anonyymina, vaikka heillä blogi olisikin.

2. "No älä sit lue mun blogia!"
Tämä liittyy löyhästi edelliseen. Jokainen on varmasti törmännyt blogiin, jossa kirjoittajalle on huomautettu (usein aiheesta) ja vastaus on kuulunut; "miks luet tätä, idiootti?!" tai "lopeta sit tän lukeminen!". Jälleen kerran negatiiviset kommentit kannattaa jättää omaan arvoonsa, mutta jos monet kommenteista kuitenkin ovat negatiivisia niin kannattaa myös pysähtyä miettimään, mistä se voisi johtua. Yleensä paljon vihaisia/ilkeitä kommentteja keräävät blogit ovat bloggaajan osalta niin suuria aivopieruja, että niitä luetaankin pelkästään siksi. Tästä voisi sanoa parikin hyvää esimerkkiä, mutta mainittakoon nyt vaikkapa kuuluisa Tuksun blogi. Itsekin myönnän lukevani muutamaa blogia (eivät kuitenkaan ole lukulistallani!) vain tahattoman huumorin ja kirjoittajan ärsyttävyyden takia.

3. "Blogiani ei tule lukea viihteenä tai uteliaisuudesta."
Kerran luin erästä blogia, joka läimäistiin yhtäkkiä salasanan taakse, koska kirjoittajasta tuntui, että ihmiset lukevat hänen ongelmiaan vain kevyenä viihteenä. Tavallaan ymmärrän, mitä hän tarkoitti, mutta samalla myös huvitti. Miten hänen blogiaan olisi oikein pitänyt lukea? Kaikkia blogeja (jopa niitä rankimpia) luetaan kuitenkin enemmän tai vähemmän viihteenä, vaikka kyse sitten olisikin vertaistuesta. Tullessani kotiin avaan tietokoneen ja luen lempibloggareitteni kirjoitukset, koska ne auttavat pakenemaan omasta arjesta ja on hyvä tietää, että muillakin on samoja ongelmia kuin minulla. Nämähän ovat nimenomaan niitä viihdetarkoituksia, mutteivat silti mielestäni millään tavalla halvenna bloggaajien vaikeuksia. Tuntuu myöskin itsekkäältä, että joku vaatii, että hänen blogiaan tulisi lukea vain sydän kurkussa, koska hänellä on vaikeaa. Itseasiassa jos jokin blogi herättäisi minussa niin voimakkaita tunteita lopettaisin sen lukemisen oitis. Tosiasia kuitenkin on, että jollei halua ongelmistaan luettavan kevyin perustein niin on parempi pitää koko blogi yksityisenä. Kehtaan myöskin väittää, että esim. mt-ongelmaisten ihmisten blogien lukeminen silkasta uteliaisuudesta on jopa hyvä asia. Silloin lukija pääsee näkemään, että hekin ovat vain ihmisiä, eivätkä suinkaan raunioita tai pelkkää harmaata limaista massaa kuten julkisissa puheissa.

4. Maailman paras äiti -kilpailu
Tämä ei nyt pelkästään koske blogeja, vaan olen havainnut tämän ilmiön ympäri nettiä. Erityisesti tätä näkee nuorten äitien (tällä en tarkoita teiniäitejä) pitämien blogien kommenttibokseissa ja kaiken maailman kaksplus ja vauva.fi foorumeilla. Minulla ei omakohtaista kokemusta asiasta ole, koska en ole äiti, enkä lapsista edes pidä, mutta käynnissä tuntuu olevan jokin äitien välinen kamppailu. Äidit syyttelevät toisiaan netissä huonoiksi äideiksi milloin mistäkin naurettavuuksista. Yleisimmät ovat: "Oot ostanut einesruokaa sun lapsille. Eks koskaan tee ite ruokaa? Tajuutko miten epäterveellisii noi einesruuat on?! Pilaa vaan oma elämäs mut älä lastes!", "Miks et oo laittanu poikas päähän pipoa?! Miten sä oot voinu tehä tolleen, siel on kylmä!" ja "Ai et otit lasin viiniä vaik oot äiti? Ootko useinkin kännissä lastes eessä?! Sulta pitäis ottaa lapset pois!" Kaiken maailman perhepalstoja tuleekin välillä selattua pelkästään hyvien naurujen takia, mutta voin kuvitella, että tuollainen paskanjauhanta voi tuntua jostakin oikeasti pahalta varsinkin, jos on taipuvainen muutenkin syyttelemään itseään turhasta. Kaiken huippu oli, kun eräs äiti oli kerran lukinnut lapsen yöksi huoneeseensa, koska tämä tolisi muuten tapansa mukaan valvottanut vanhempiaan ja koulussakäyviä sisaruksiaan monta tuntia nukkumaanmenokiukutteluillaan. Kommenteissa useampi mamma sitten ilmoittikin kaivavansa aloittajan ip-osoitteen selville ja tekevänsä ilmoituksen sossuille. Monet äidit eivät myöskään tunnu tajuavan sitä, että kaikki lapset eivät ole yhtä helppoja kuin heidän pentunsa.

5. Medialukutaito kunniaan
Jotkin blogit ovat aivan selvästi satua. Tällä tarkoitan sitä, että blogin kirjoittaja ei oikeasti ole se, joka väittää olevansa ja/tai hänen blogissa kertomansa asiat eivät ole hänelle oikeasti tapahtuneet. Satublogit tunnistaa yleensä shokeeraavasta aiheesta, elokuvamaisista tapahtumista ja niissä saattaa olla myös selvä juoni. Jollei kirjoittaja ole saanut kommentteja vähään aikaan, hän saattaa myös "vahingossa" pudottaa pommin eli kertoa jonkin rankan asian kuin ohimennen. Mysteeri on edelleen, miksi jotkut voivat käyttää vuosiakin satublogin pitämiseen, mutta yleensä kiinnijäätyäänkään he eivät blogia valheeksi tunnusta. Kaipa blogi on heille jonkinlainen harrastus ja pakkomielle? Tämä ilmiö tunnetaan jo hyvin ulkomailla nimellä Münchausen by Internet, mutta Suomessa asia on varsin uusi ja me sinisilmäiset suomalaiset lankeamme helposti uskomaan satublogeihin. Tämä taisi tulla kaikille selväksi viimekesäisen "Enkeli-Elisan" blogin myötä. Tosin näin jälkiviisaana voin todeta, että itse alunperinkin epäilin EE:n todenperäisyyttä epäuskottavan kirjoitustyylin takia. Toinen hyvä esimerkki satublogeista on paljon vihaa herättänyt Kolmas pyörä. Kuten näkyy blogi saa vieläkin osakseen paljon siihen uskovaa huomiota. Kuitenkin satublogejahan netissä riittää ja joitakin vieläpä on varsin vaikea höpöhöpöksi tunnistaa. Voisikin todeta, että jos jokin kuulostaa liian uskomattomalta ollakseen totta, ei se totta yleensä olekaan.

Palkinto

Jee, sain ensimmäisen palkintoni. Kiitoksia Ninka.

Minulta tämän saa Pihla, Ignotus, Nella, Mary ja Näkymätön Lapsi. Ohjeet tässä:

 Kiitä palkinnon antajaa postauksessasi, lisää myös "Liebster Blog" kuva ja jaa palkintoa eteenpäin 5:lle alle 500:n lukijan blogille! Muista ilmoittaa palkinnon saamisesta heidän blogeissaan!

 

Tähän loppuun tunnen tarvetta pahoitella, että olen niin surkea kommentoimaan blogejanne. Jollen keksi jotain omasta mielestäni tarpeeksi hienoa sanottavaa, en yleensä sano mitään. Reppana, kun olen.

Tämmönen

tällä kertaa Saretskalta.

1. Kenet haluaisit tavata?
Rehellisesti sanottuna en ketään. Ajatuksen tasolla entisen parhaan kaverini. Haluaisin sanoa pari valittua sanaa, mikäli se olisi minulta mahdollista.

2. Asia, joka on sinusta ärsyttävä tai rasittava?
Olen monesti ajatellut tehdä omaksi suureksi ilokseni tästä aiheesta kokonaisen postauksen. Mutta jos nyt pitää vain yksi asia sanoa niin ainakin se ohjelma livillä, jossa joku akka "stailaa" vintagevaatteita eli toisin sanoen raiskaa ja lyhentää ne sellaisiksi tusinaräteiksi. Yh.

3. Oletko sisimmältäsi maalais- vai kaupunkilaisihminen? Perustelu.
Kaupunkilaistyttöhän olen aina ollut. Kaupungin suosiminen ei edes liity siihen, että kammoaisin pitkiä välimatkoja, ötököitä ja lehmänpaskaa korkkareiden pohjassa, vaan siihen, että maaseudussa on mielestäni jotain todella melankolista ja yksinäistä. Samalla pidän sitä hyvin tunnelmallisena ja kauniina, mutta erityisesti talvisin, kun maisema on kolkko ja pimeä, eikä ikkunasta näy muuta kuin kaukaisia valoja alkaa vessan lääkekaappi näyttää ystävälliseltä. Kaupungin eläväisyys ja vilkkaus eivät saa vajoamaan epätodellisuuteen yhtä helposti. Mitä suurempi kaupunki sen parempi.

4. Meri vai järvi? Perustelu.
Meri. Siinä nyt vain on sitä jotain voimaa, vaikkakin pelottavaa sellaista. Varsinkin laivamatkustaminen kammottaa.

5. Lempisukulaisesi?
En juurikaan pidä sukulaisistani. Tunne on myös molemminpuoleinen.

6. Mikä on sinusta mukavin kotityö eli taloustyö?
Tiskaaminen, mikä tulee varmaan monelle yllätyksenä. Paitsi, että kyseisen aktiviteetin jälkeen ihon on tapana kuoriutua irti lähipäivinä.

7. Mikä voimaannuttaa sinua?
Kihlattuni, todellisuuden pakeneminen, unelmat, kirjoittaminen.

8. Mitä haluaisit tehdä tai missä käydä tänä kesänä?
En viitsi laittaa tälle kesälle mitään tavoitteita. Haluaisin vain nukkua, rentoutua edes välillä ja ehkä päästä jopa litkimään sidukkaa terassille tai syömään jäätelöä. Valitettavasti tämä kesä ei juuri eroa arjesta ilman opiskelupaikkaa.

9. Paras lukemasi kirja?
En osaa sanoa vain yhtä, enkä ole ehtinyt lukemaan mitään pitkään aikaan. Sanotaan kuitenkin vaikka Jonas Gardellin kirjat, jotka aikoinaan toivat minulle paljon lohtua.

10. Mikä luonteenpiirteesi on sinulle tunnusomaisin?
Vaikea sanoa vain yhtä. En kyllä halua sanoa masentuneisuutta tai ujouttakaan sikäli, kun en laske niitä luonteenpiirteikseni. Sanotaan sitten kunnianhimo. Valitettavasti se tuppaa kehittymään liiaksi vaativuudeksi ja sen jälkeen itseinhoksi.

11. Mikä on kukan tehtävä? ;)
Houkutella pörriäisiä lisääntymistarkoituksiin.

Sain haasteen

Ninkalta. Hyvä ajoitus, koska olen etsinyt jo jonkin aikaa tekosyytä täyttää jokin tämmöinen, koska "yäääh ei ketään kiinnosta tietää musta mitään ja ne vaan kelaa et oon joku itserakas, joka luulee, et niitä kiinnostaa!!!1", vaikken keksikään muita syitä siihen, miksi lukijalistallani lojuu ihmisiä.

1. Millainen on ollut mukavin unesi?
En osaa sanoa yksittäistä, koska tuppaan unohtamaan hienotkin jo muutama minuutti heräämisen jälkeen. Kaipa yleisesti mukavia ovat unet, joista herätessäni olen tuntenut helpotusta siitä, etteivät ne ole olleetkaan totta. Painajaiset siis toisin sanoen. Kerrankin voi tuntea kiitollisuutta siitä, ettei asiat tämän huonommin ole. Unet, joissa ongelmani ratkeavat ovat vittumaisimpia. Perseestä herätä tyytyväisenä vain huomatakseen, että pää on yhä samassa paskassa.

2. Mikä on vanhin arpesi, mistä olet saanut sen ja missä se on? (Ja napaa ei sitten lasketa.)
Oli pakko tarkistaa, mutta paikkaansa se pitää, mulle ei koskaan ole jäänyt arpia.

3. Mikä on vanhin esine jonka omistat?
Käsiveska 1940-luvulta. Laukkuparka kaipailisi kyllä vähän korjailua kuten omistajansakin. No heko heko.

4. Millainen oli viimeisin saamasi lahja?
Aloin melkein itkeä verta luettuani tämän kysymyksen, koska en muista milloin viimeksi olisin saanut lahjan. No kaipa jotain suklaata kuitenkin on mulle kärrätty tässä välissä.

5. Kuinka monta ihmistä olet tavannut tänään?
Onko se tapaamista, jos olen samassa huoneessa ihmisten kanssa, jotka tietävät, että olen paikalla, mutta muuten ignooraavat olemassaoloani? Kysymyksen luonteesta riippuen siis sellaiset 1-15.

6. Mitä aiot hankkia seuraavaksi?
Kyttään pariakin laukkua. Päädyn varmaan kuitenkin ostamaan jonkin ruman halpisversion. Tai vaihtoehtoisesti haulikon.

7. Mikä on pahin esteesi elää juuri sellaista elämää kuin haluaisit?
Aiheet, joista täällä kirjoitan, pääsykokeet, liian pienet rintsikat, hyttysen purema reidessä.

8. Millaisista elokuvista pidät?
Sellaisista, joihin voin samaistua (American Beauty, Girl, interrupted, Amélie...), mutta koska niitä on suhteellisen vähän, tyydyn monesti leffoihin, jotka ovat mielestäni visuaalisesti ja/tai kielellisesti kauniita (Marie Antoinette, Apocalypto, Planet Terror, Tarantinon elokuvat, jne). Pidän myös leffasta Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa, koska se on mielestäni hauskin komedia ikinä. Tosin ei se taidakaan olla komedia, koska kaikki joille olen sen näyttänyt ovat vain kummastelleet minua ja räkänauruani vierestä.

9. Suosikkipiirteesi ihmisessä?
Viisaus. Kaikille rintaansa röyhistelijöille tiedoksi, että viisaus ei ole sama kuin älykkyys. Se on paljon harvinaisempaa, eikä juurikaan asu meissä.

10. Mitä syöt kun herkuttelet?
Aasialaista tai meksikolaista ruokaa. Meinasin ensin sanoa suklaata, mutta se taitaa nykyään olla enemmän riippuvuus kuin herkku.

11. Minkä väriset silmät sinulla on?
Tää on tämmöinen kysymys, johon aina tarinoidaan ihan vitusti jotain skeidaa."Silmäni ovat sellaiset harmaan siniset. Tietyssä valaistuksessa ne näyttävät vihreiltä, ja joskus, kun on oikein kirkasta, ovat ne sellaiset vauvan siniset". Eli joo, mulla on siniset silmät.

Pähkäilin kysymyksiä, mutta ei pyge nyt. Jokainen haastakoon itse itsensä, jos haluaa hemmotella egoaan tällä.

Never explain, never complain.

Mua jokseenkin vituttaa tää naistenpäivä, koska aina tuntuu siltä, että pitäisi huomioida se jotenkin, eikä mua oikeen kiinnostaisi. Onhan se mukavaa, kun mies lähetti onnittelutekstarin, mutta muuten ajattelin ignoorata tämän turhan juhlapäivän täysin. Näin itseasiassa ajattelen joka vuosi, mutta eipä sitä oikein voi, kun kaksilahkeiset ympärillä vinkuvat vinkumistaan, ettei tämä ole sitä tasa-arvoa, kun naiseudesta onnitellaan, mutta yhyy ei miehillä ole mitään omaa päivää. Se jokavuotinen märehtimen minua lähinnä risoo. Ensinnäkin miehillä on oma miestenpäivänsä. Naistenpäivä ei ole mikään yksinomaan naisten juttu. Miestenpäivää juhlitaan kuitenkin Suomessa paljon väljemmin mittapuittein jos ollenkaan. Siksipä ei taida juuri kukaan ukko tästä tietää tai edes märinöiltään viitsiä ottaa asiasta selvää. Toiseksi juhlimisesta puhuessani tarkoitan tietenkin kauheeta mediahäslinkiä ja joka paikkaan pursuavia naistenpäivä rätti/pakkeli/terveyssidetarjouksia sun muita. Minusta kun syy naistenpäivän viettämiseen, paljon näyttävämmin kuin miesten, on kaikkien niiden hienojen puheiden alla loppujen lopuksi ihan puhtaasti kaupallinen. Naisille nyt vain on helpompi myydä kaikkea turhaa paskaa ja kun vielä rakennetaan sille tuhlaamiselle kokonaan oma päivänsä niin silloinhan tulee hyvä sauma kärrätä kauppoihin jos jonkinmoista rasvaputelia ja lärvinaamiota, kun naiset hemmottelevat itseään ja ennen kaikkea stressaavat miehet kiikuttavat kotiin lahjoja nalkutuksen pelossa.

Minusta siis näillä näkökulmin naistenpäivän vietolla ei ole juuri mitään tekemistä tasa-arvon kanssa. Omalta kontoltani tätä päivää kelatessani olen kuitenkin alkanut ajatella sitä eräänlaisena naisten muistopäivänä. Ihan sama vaikka kuinka väännettäisiin kättä siitä, kumman sukupuolen elämä on vaikeampaa, tosiasia on silti yhä, että naisen asema täällä meilläkin on alkanut turvautua vasta viime vuosisadan loppukymmeninä. Nainen on joutunut kantamaan huolta vielä länsimaisessakin yhteiskunnassa asioista, joita miehen ei ole tarvinnut edes ajatella. Naisten on ollut vaikea työllistyä ja kouluttautua, sillä oli kirjoittamaton sääntö, että mies elätti perheen. Monesti ukon potkaistua tyhjää, ei muuta vaihtoehtoa henkensä pitimiksi ollut kuin huoraaminen, mikä kuvaa mielestäni hyvin sitä, miten riippuvainen nainen on ollut miehestä. Eronneita naisia katsottiin yleisesti kieroon vielä 1960-luvullakin puhumattakaan siitä, jos sattui pyöräyttämään ns "aviottoman lapsen", mikä saattoi tietää varmaa potkua perseeseen jopa omilta vanhemmiltaan. Näin ollen avioliitto oli pakollinen, eikä avioero tullut kysymykseenkään, oli suhteessa sitten millaisia ongelmia tahansa. Naisilla ei myöskään ollut juuri minkäänlaista mahdollisuutta vaikuttaa asioihinsa ennen naisten äänioikeuden voimaan astumista vaihtelevasti 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Vielä tänä aikavälilläkään äänioikeus ei astunut voimaan läheskään kaikkiin läntisiin maihin. Maailmassa on edellen monia kulttuureja, joissa naisen henki on arvottomampi kuin joidenkin eläinten. Siksi minusta, jos naistenpäivää haluaa välttämättä ajatella jossain syvemmässä tasa-arvo kontekstissa, tulisi sitä ajatella samalla lailla kuin Vainojen uhrien muistopäivää, jonka tarkoituksena on siis muistaa kansanmurhien uhreja. Iänikuisen "byäääh, miks meil ei oo tätä ja tätä"-valituksen ja kulutusläträyken sijaan, naistenpäivänä voitaisiin muistaa naisia, jotka joutuivat elämään tasa-arvottamassa yhteiskunnassa ja ennen kaikkea niitä, jotka joutuvat sellaisessa elämään tänäpäivänäkin. Samalla voitaisiin tietenkin olla myös kiitollisia siitä, että ollaan onnistuttu syntymään näinkin sukupuolitasa-arvoiseen yhteisöön.

Niin ja muuten, toinen mistä kanssa saa kuulla aika paljon ininää on se, että kun me naiset kuulemma jaksetaan aina valittaa siitä vaivasesta palkkaerosta, mikä meillä on miehiin. Tarkkoja summia en tiedä (vaikka olenkin kuullut, ettei se ero kaikilla aloilla edes ole niin vaivanen kuin väitetään), mutta ei siis sillä ole vittuakaan väliä, vaikka se ero olisi vain yksi raihnainen sentti, kyse on periaatteesta. Miksi kenenkään pitäisi saada yhtään enempää rahaa tekemästään työstä pelkän sukupuolensa takia? Samat tahot, joiden mielestä tällä ei ole mitään väliä ovat yleensä myös heti haukkumassa üüber-feministiksi ja femakoksi, jos vastaan näissä asioissa yhtään jaksaa inttää. Semmoiset terveiset vaan teille kaikille, jotka kuulutte tähän edellä mainittuun ryhmään ja joskus ehkä eksytte tämän lukemaan, että on mullakin teille nimi, mutta sitä en hyvänmaun nimissä lausu. Tietenkin olisi paljon helpompaa, jos teille üüber-miesasioista kiihkoilijoille olisi jokin yhtä loukkaava nimi kuin "femakko", mutta eipä vain ole. Itse en edes feministi ole. Välttelen niitä sun muita fanaatikkoja kuin ruttoa.

Neiti Lööperin seikkailut

 Ai saatana, kun on pää kipeä! Mikä siinä on, että heti tulee hedari, jollei muista litkiä vettä puolentunnin välein tällaisina päivinä? Eipä ole tullut onneksi hedaria riitelemisestä tänään. Kaipa tuo yksi on vielä kyrpiintynyt, kun nukkuu vain, eikä ole sanonut mitään oma-aloitteisesti. Se on sitten hänen häpeänsä. On mulla muutakin viihdykettä kuin mies. Esim. ruoka, kuplamuovi ja yhden järkyn muijan tarinat. Jälkimmäisistä ei kyllä salkkarikäänteitä puutu. Onkin muuten pitänyt avautua siitä muijasta tänne kaikkien iloksi jo ties kuinka kauan, mutta kuten voi päätellä, järkyistä muijista on aina niin paljon sanottavaa, että koko jutusta meinaa pakostikin tulla kolmen vuoden mittainen lukukokemus. Tiedän kuitenkin, että kaikki muutkin ovat aivan yhtä uteliaita paskoja kuin minä, joten päätimpä taas yrittää. Varoitan, tämä tulee olemaan kilometrimerkintä.

Olen siis seurannut tuttavapiirissäni jo about vuoden varsin erikoista tapausta. Tai no, ei oikeastaan minun tuttavapiirissäni, koska kaikki tuttavani ovat itse asiassa parhaan kaverini tuttavia, sillä jätän hänelle sosialisoinnin vittumaisen tehtävän. Harmi vain, että paras kaverini, kutsuttakoot häntä vaikka Blondieksi (kun se varmana sopii niin hyvin yhteen Gingerin kanssa, hehe) on niitä ihmisiä, jotka ovat aina yhtä sosiaalista hymyä jopa spurguille ojassa ja eivät koskaan sano/näytä mitään negatiivista suoraan, vaan puhuvat sitten paskaa selän takana. Tämä tosin taitaa olla valitettavan yleistä meidän naisten keskuudessa. Ehkä siksi tunnenkin oloni aina niin ulkopuoliseksi, sillä minulla ei ole mitään vaadittavia taitoja tällaiseen teatteriin, ja olen tästä puutteestani oikeastaan pahoillani.

Blondiella on siis ylitsepursuavalla ystävällisyydellään huono tapa vetää joukkoomme, mitä kummallisempia kaduntallaajia. Monenmoista hiipparia on ollut ja on edelleen (mukaan lukien naisen oma kusipäämies), ja aiheesta voisi varmaan kirjoittaa jo kirjankin, mutta tarkoitus on tässä nyt keskittyä ylivoimaisesti tolkuttomimpaan tapaukseen.

Tutustuimme erääseen nuoreen naiseen, joka oli aina yksin. Koska minun oli pakko päästä leikkimään jotain saatanan yliempaattista Äiti Teresaa, aloin järkätä tilanteita, joissa Blondie pääsi keskustelemaan kyseisen muijan kanssa, sillä itsehän minä luuseri en siihen pystynyt. Oli varmaan tuoreena mielessä se, miten olin itsekin ollut vain vuosi aiemmin vielä kuolettavan yksinäinen ja masentunut. Ero tosin oli se, että tämä muija oli kuitenkin kova turvanpaukuttaja toisin kuin minä.

Eipä mennyt aikaakaan, kun tarkoitukseni saada tytsylle juttuseuraa oli paisunut siihen, että Blondie oli ylisosiaalisuudellaan möhlännyt tämän uskomaan, että oli saanut uuden parhaan kaverin. No, eihän siinä mitään, kunnes alkoi käydä ilmi, millainen tämä nainen todella oli.

Alkuun hänen juttunsa olivat enemmänkin kiusallisia; muija halusi koko ajan puhua seksistä, eli toisin sanoin udella meidän seksielämästämme. Minun petipuuhissani oli silloin menossa jo pidempi kuiva kausi, joka kesti exän ansiosta kuin nälkävuosi. Muija alkoikin siis hyökkäilemään Blondien kimppuun, joka tapansa mukaan ei tietenkään voinut näyttää mitään negaa kysymyksiin liittyen. Kysymykset olivat sitä luokkaa, että saatko orgasmeja, mitkä ovat miehesi peniksen mitat, oletko koskaan laittanut sormeasi persereikääsi seksin aikana (voi kyllä, tätäkin on todella kysytty). Jossain vaiheessa vuotta muija löysi itselleen miehen, mutta jutut eivät suinkaan siihen loppuneet, vaan nyt yleisin (lue pakollisin) keskustelunaihe oli hänen uusi ja jännä seksielämänsä. Voin kertoa, että mitään yksityiskohtia ei meille säästelty pariskunnan puuhailuista.

Kaikkeen kuitenkin tottuu ja koko muijasta tuli meille vitsi. Dildonheiluttelua nahkakeinussa oli mukava naureskella kahdestaan. Sitten eräänä päivänä tämä tuli täräyttämään kesken ruokatunnin täysin puskan takaa, että teki abortin. Oltiin tietenkin järkyttyneitä hänen kepeästä ilmaisustaan, mistä seurasi yksityiskohtainen kuvaus toimituksesta, minkä jälkeen olimme vielä järkyttyneempiä. Vähän ajan päästä muija kertoi tehneensä toisenkin abortin, ja vetäneensä jälkiehkäisypilsuja ainakin viisi kertaa, koska ei ollut jaksanut käyttää ehkäisyä. Järkyttynyt ei enää riittänyt kuvailemaan fiiliksiämme kuunnellessamme naisen leväperäisyyttä. Itse hän ei ollut milläänsäkään moitteistamme. Päinvastoin, muija vain istua kökötti siinä pieni virne naamallaan edes yrittämättä puolustaa tekojaan. Se vain vahvisti ajatusta, joka oli kytenyt päässämme jo tovin. Ämmä oli pihalla kuin postilode.

Vähän ajan päästä hänelle kuitenkin syntyi joku ihme villitys saadakin lapsi. Omien sanojensa mukaan inhosi lapsia, mutta mies rakasti ja palvoi häntä niin paljon, että halusi lapsen hänen kanssaan vaikka väkisin. Kuinka suloista. Not. Me olimme aivan varpaillamme, että jumalauta nytkö tuo hullu alkaa jotain lasta vääntämään. Järkeä puhuttiin, ei auttanut. Muija mässäili joka päivä kaikilla mahdollisilla seinästä revityillä raskausoireillaan, kunnes eräänä päivänä yhtäkkiä sulkikin turpansa, eikä lapsihaaveista kysyttäessä enää muuta tehnyt kuin hihitellyt salaperäisesti.

Saimme sekopäästä itsellemme varsinaisen riippakiven. Minun oli vaikea peittää inhoani häntä kohtaa, vaikka toisaalta nainen minua säälittikin. Blondie inhosi tätä aivan yhtä paljon, muttei sen sijaan kyennyt näyttämään fiiliksiään, joten päätyikin tahtomattaan eturiviin kuuntelemaan muijan pälätystä. Olenkin saanut lähes joka päivä kuulla Blondielta naisen uusimmista edesottamuksista. Yleensä jutut liittyvät edelleen lakanoissa pyörimiseen tai siihen, miten kaikki miehet ovat typykkään niin hulluna. Minne tahansa hän meneekin on siellä aina joku mies, joka on niin ihastunut, että haluaa maksaa ravintolalaskun ja ostella vaatteita, kenkiä ja koruja monen huntin edestä.

Kerran tämä muija sitten matkusti kauan säästetyillä rahoillaan yksin Egyptiin, vaikka yritimmekin jälleen kerran estellä. Sellaiselle pipipäälle ei voisi seurata mitään hyvää matkasta yksin tiukasti islaminuskoiseen maahan. Muija raportoikin joka päivä millaisen ahdistelun kohteeksi joutui. Lopulta alkoi selittää ei milläänsäkään, että miehet olivat niin sekaisin hänestä, että olivat jopa yrittäneet raiskata. Jälleen kerran saimme olla kauhuissamme, miten pöpi tämä ihminen on, kun tuollainenkaan ei miltään tunnu.

Häpeällistä tunnustaa, mutta epäilykset heräsivät vasta siinä vaiheessa, kun naisen mukaan hänet oli pelastanut näiltä raiskaajilta komea bodattu paikallinen uros, joka tietenkin oli, yllätys yllätys, häneen aivan lääpällään. Jokin siinä taisi haista paskalle jo liikaa. Tapahtuuko muka tuollaista oikeassa elämässä? Prinssi Komea tulee valkoisella ratsullaan pelastamaan. On se vielä vahvakin, kun viitsii vetää turpaan kahta samanlaista komeaa bodattua urosta jonkun random pullanaamaisen suomimuijan tähden varsinkin, kun Egyptissä taidettaisiin pitää raiskausta vain naisen omana vikana.

Kun aloin kyselemään tarkemmin, kävikin ilmi, että muijan kertomus oli täynnä porsaanreikiä. Prinssi Komean ammatti vaihtui koko ajan. Välillä oli tarjoilija, milloin hengenpelastaja, ja kun kysyin, että eikö se ollutkaan kokki niin olikin kuulemma kaikkea yhtä aikaa. Hotellissa missä tämä pakettimatkalainen aikansa vietti työskenteli vain parikymppisiä adoniksia aina johtoportaalle saakka, ja kaikki ne tietenkin halusivat panna tätä muijaa. Toisin sanoen tapahtumapaikka oli kuin suoraan jonkun näivettyneen kotirouvan märästä unesta.

Emme tämän jälkeen enää uskoneet, että mitään raiskausyritystä tai Prinssi Komeaa edes oli. Kun aloimme kelata muitakin muijan toilailua ja ennen kaikkea hänen suhtautumistaan niihin, tulimme siihen tulokseen, että niitäkään ei ollut tapahtunut. Ei vauvahaaveita, ei mitään. Olikohan ämmä edes oikeasti Egyptissä?
Kuka muka paasaisi silmät innosta kiiluen kahdesta abortistaan, raiskausyrityksestä ja muista järkkyilystään? Joku sellainen, jolla on jokin pakonomainen tarve saada huomiota ja parhaitenhan sitä saa kertomalla sellaisia asioita, jotka kauhistuttavat ihmisiä. Oltaisiin voitu päätellä tarinoiden perättömyys ajat sitten varsinkin, kun niitä kuolaavia miehiä tuskin riittää joka kadunkulmaan, mutta then again, kuka haluaisi puhua itsestään myös sellaisia kauheita perättömyyksiä. Tulimme siis uuteen lopputulokseen; ämmä oli pihalla kuin postilode, ei siksi, että oli välinpitämätön vastuuton bimbo, vaan siksi, että oli huomionkipeä lööperiäpuhuva kaheli.

Tällä hetkellä Lööperin uusin saavutus on itsemurhalla uhkailu petettyään ensin poikaystäväänsä "tumman lihaksikkaan työkaverin kanssa". Soitti juhannuksena Blondielle keskellä yötä avautuakseen, miten kaikki on paskaa unohtamatta silti siinä välissä mainita, miten hyvä sängyssä on tämän tumman komean siivoojan mielestä. Kyllähän tuohon väliin mahtui sekin, että paljasti yllättäen olevansa alkoholisti. Kumma, kun ei olla huomattu, vaikka omien sanojensa mukaan dokannut rankasti jo lähes 10 vuotta.

On kyllä täysi mysteeri tämä Neiti Lööperi. Ei sitä tiedä ollenkaan, mikä on totta ja mikä ei. En enää ihmettelisi, vaikkei sellaista henkilöä edes olisi olemassa. Mutta hei, jos Lööperi haluaa olla Lööperi niin mikäs siinä. Popcornit valmistuivatkin juuri sopivasti, kun muija ilmestyi feissariin online.

Saatana!

Olen koko aamun yrittänyt saada kontaktia paikalliseen terveyskeskukseen lääkärintodistuksen merkeissä. Pulju on kuitenkin laiskistunut entisestään ja hankkinut automaattisen puhelinvastaajan ties mistä syystä. Voin niin nähdä sen saman tylsäilmeisen hoitsun istumassa konttorissa seinää tuijotellen samalla, kun antaa jokaisen puhelimen pirinän mennä vastaajaan. Ja se vastaajahan on perseestä.

Ensin puheluun vastaa känisevä lääkärisetä, joka alkaa paasaamaan, että tästä numerosta voi varaan ajan lääkärille sairauden arviointia varten, tietenkin mahdollisimman pitkin sanakiemuroin. Juuri, kun alkaa kelata, että ihanko totta Sherlock, niin sitten pyydetäänkin töksayttäen valitsemaan, millä kielellä haluaa palvelua. Suomi on ykkönen, joten alan häsläämään kosketuspuhelimellani näppäinlukkoa ja näppäimistöa auki. Tähän operaatioon tk on varannut moderneja asiakkaista varten ystävällisesti kaksi sekuntia, muutoin lyö luurin korvaan. Ja perkele sain luuria korvaan tämän merkeissä varmaan neljä kertaa!

Jo tässä vaiheessa alkoi olemaan perunat aika kypsiä, mutta viimein pääsin kielivalintaa pidemmälle hakkaamalla puhelimeni näyttöä peukalolla 24/7, jottei lukitus menisi päälle. Sitten tulikin vastaan uusi ongelma. Jollei sitä saatanan ykköstä ehtinyt painaa nanosekunnin sisällä niin se ilmestyi valintakenttään, johon piti jättää oma puhelinnumero hoitsun takaisinsoittoa varten. Eikä se kadonnut paskavastaajan muistista mihinkään, vaikka sen olisikin puhelimen näytöltä kumittanut. Jätin ainakin kuusi kertaa niille väärän puhelinnumeron alkaen ykköselle ennen kuin refleksini olivat sen verran harjaantuneet, että sain ykkösen lyötyä sen nanosekunnin sisällä.

Vittu mitä paskaa. Mietin, miten ihmeessä joiltain vanhoilta pieruiltakin onnistuu moinen taistelu robottiäänen kanssa, kun koneellistuneeseen yhteiskuntaan syntynyt pentukaan ei pärjää. Onneksi toisin kuin minulla, vanhuksilla on munaa valittaa kovaa ja korkealta kaikesta kurasta.

No joo, olipa taas tylsä merkintä jostain puhelinvastaajasta. Mutta ainakin minulla oli kivaa valittaessani.

Työtön no more

Sain sitten tänään puhelun eilisestä työhaastattelusta. Minua ei huolittu, vaan jonkun muun nimi oli tosiaan jo papereissa, kun minä haastatteluun saavuin. Olipa vaikea arvata. Älä koskaan aliarvioi vaistoasi.

Sitten kuitenkin tapahtui jotakin, mitä vaistoni ei osannut odottaa. Sain toisen työhaastattelun ja vielä samana päivänä! Kävin sitten siellä keikkumassa. Haastattelija oli mies. En tiedä miksi, mutta minusta aina tuntuu helpommalta puhua vieraiden miesten kuin vieraiden naisten kanssa. Ehkä ajattelen, että miehiä on helpompi höynäyttää isolla kaula-aukolla ja perseenmyötäisillä housuilla. Naisiin taas pitää tehdä vaikutus puhumalla ja sehän juuri on Akilleen kantapääni.

Anygays, en tiedä auttoiko iso kaula-aukko (minulla kun tuota rintavarustusta ei ole juuri nimeksikään), perseenmyötäiset housut vai se, että olin valmistautunut hyvin, mutta haastattelu meni erittäin hyvin. Olo oli paljon itsevarmempi kuin aikaisemmin ja lähdin tyytyväisenä. Vähän painoi mieltä, että viikolla oli vielä tulossa lisää haastateltavia, mutta turhaahan se olikin.

DIDDIDIDIIIII, SAIN TYÖPAIKAN!
Sata hakemusta, kolme työhaastattelua ja nyt viimein tulos. Huhhuh, mutta olen iloinen ja ylpeä. Tai olin. Nyt minua alkoi stressaamaan, osaanko varmasti kaiken, onko työilmapiiri hyvä, nolaanko itseni totaalisesti sellaisessa ryhmätyöympäristössä, kun olen mokoma sulkeutunut simpukka.
Ja joo'o, tällainen minä olen. En kauan osaa nauttia onnistumisen tunteesta, vaan suuntaan aina pää kolmantena jalkana kohti uusia vatsahaavoja. Silti kuitenkin, jollen sitä onnistumista koe, rypeän itsesäälissä lattialla itkupotkuraivareita vetäen. Olen kai liian ankara itselleni, perfektionisti tai sitten vain idari. Valitkaa niistä.

Tämän merkinnän kuvaosiossa muuten esiintyy randomista Dita Von Teese, joka on maailman kaunein nainen. Pitihän teidän saada jotain silmäniloa mukaan tällaiseen kuivaan työmerkintään.

"Lady Gaga räväytti jälleen!"

Koska minulla on nyt paska olo, päätinkin täten kirjoittaa ensimmäisen valitusmerkintäni. Kirjoitan siis Lady Gagasta, ah tuosta 2000-luvun uudesta Madonnasta, jonka musiikista minäkin (häpeäkseni) myönnän pitäväni. Nyt voin kuvitella jo tuon lauseen jälkeen, miten kirkuvien Gaga ernujen naama alkaa punoittaa heidän googlettaessaan lausetta "I hate Lady Gaga" tylsänä perjantai-iltana.

Mutta siis, minä inhoan kyseistä naikkosta. En voi sietääkään. Syy on oikeastaan ihan ymmärrettävä. Minua ei kiinnosta tietää, että se ämmä on taas 77436. kerran juossut ulkona tissit/perse/reva paljaana. Minua ei kiinnosta tietää, että se ämmä on taas 34632. kerran vetänyt päälleen jonkin hevonpaskasta/käytetyistä kortsuista/leopardin kyrpänahasta valmistetun koltun. Minua kuitenkin kiinnostaa, että miksi ihmeessä siitä pitää joka helvetin päivä repiä uutinen. Ihan turhaa juttua.
Samasta syystä inhoan Johanna "Tuksu" Tukiaista. Tosin Gaga on oikeasti lahjakas, Tuksu ei ole lahjakas edes tissit paljaana äijälaumalle keikistelemisessä. Sori, Tuksu. Tiedän, että sinäkin olet ahkera googlettaja.

Gagahan on tosi uniikki. Musiikki on samanlaista konejumputusta, mitä se on ollut jo monen vuoden ajan ja videoita myydään seksillä ja paljaalla pinnalla kuten on tehty jo monen kymmenen vuoden ajan. Eukkohan ihan varmasti vetää tollasta showtakin räteillään täysin tietämättömänä siitä, että saa mediahuomiota ja pääsee taas etusivulle. Joopa joo. Minuun ainakaan Gaga ei tee vaikutusta minään uutena ja erilaisena.
Vaatteetkaan eivät ole enää aikoihin olleet kauniita ja tyylikkäitä. Mikäli niitä nyt edes vaatteiksi voi enää kutsua. Nykyään Gaga pikemminkin esittelee vain tissejä ja kamelinvarvasta, eikä vaatteista tietoakaan. Todella hyvä roolimalli miljoonille tytöille ympäri maailmaa, jotka Gagaa fanittavat. Hyvä Gaga, onkin niin erilaista esiintyä seksiobjektina perse vilkkuen ja tissit paljaana. Sellaista kuvaa meistä naisista ei vielä olekaan mediassa esitetty.

Lopuksi muutama kuva Gagan muuttuneesta tyylistä.

Ennen

 

Nyt