Työtön no more

Sain sitten tänään puhelun eilisestä työhaastattelusta. Minua ei huolittu, vaan jonkun muun nimi oli tosiaan jo papereissa, kun minä haastatteluun saavuin. Olipa vaikea arvata. Älä koskaan aliarvioi vaistoasi.

Sitten kuitenkin tapahtui jotakin, mitä vaistoni ei osannut odottaa. Sain toisen työhaastattelun ja vielä samana päivänä! Kävin sitten siellä keikkumassa. Haastattelija oli mies. En tiedä miksi, mutta minusta aina tuntuu helpommalta puhua vieraiden miesten kuin vieraiden naisten kanssa. Ehkä ajattelen, että miehiä on helpompi höynäyttää isolla kaula-aukolla ja perseenmyötäisillä housuilla. Naisiin taas pitää tehdä vaikutus puhumalla ja sehän juuri on Akilleen kantapääni.

Anygays, en tiedä auttoiko iso kaula-aukko (minulla kun tuota rintavarustusta ei ole juuri nimeksikään), perseenmyötäiset housut vai se, että olin valmistautunut hyvin, mutta haastattelu meni erittäin hyvin. Olo oli paljon itsevarmempi kuin aikaisemmin ja lähdin tyytyväisenä. Vähän painoi mieltä, että viikolla oli vielä tulossa lisää haastateltavia, mutta turhaahan se olikin.

DIDDIDIDIIIII, SAIN TYÖPAIKAN!
Sata hakemusta, kolme työhaastattelua ja nyt viimein tulos. Huhhuh, mutta olen iloinen ja ylpeä. Tai olin. Nyt minua alkoi stressaamaan, osaanko varmasti kaiken, onko työilmapiiri hyvä, nolaanko itseni totaalisesti sellaisessa ryhmätyöympäristössä, kun olen mokoma sulkeutunut simpukka.
Ja joo'o, tällainen minä olen. En kauan osaa nauttia onnistumisen tunteesta, vaan suuntaan aina pää kolmantena jalkana kohti uusia vatsahaavoja. Silti kuitenkin, jollen sitä onnistumista koe, rypeän itsesäälissä lattialla itkupotkuraivareita vetäen. Olen kai liian ankara itselleni, perfektionisti tai sitten vain idari. Valitkaa niistä.

Tämän merkinnän kuvaosiossa muuten esiintyy randomista Dita Von Teese, joka on maailman kaunein nainen. Pitihän teidän saada jotain silmäniloa mukaan tällaiseen kuivaan työmerkintään.