Mulla on jokin harha, että jos jotakin ei jännitä paljon, se ei voi mennä hyvin, vaikka varmaankin se on just toisinpäin. Ja haluan, että kaikki menee hyvin, vaikka ei nyt ahdistakaan.
Pari yötä sitten, kun olin nukahtamassa, muistin työhaastattelun ja kauhea ahdistusmöhkäle tuli rintaan. Väsytti sitä ennen niin, ettei silmät meinanneet pysyä auki, mutta sen jälkeen ne seisoivatkin päässä monta tuntia kuin pornotähden penis.
En tiedä pitäisikö yrittää tsempata itseään hokemalla jotakin mantraa kuten, että kyllä sinä sen työn saat. Tosin omalla kohdallani tuntuu, että se tekee vain epävarmemmaksi. En usko sellaiseen jenkkileffoista tuttuun halpaan itsemotivoimiseen. Tosin ex-terapeuttikin ehdotti sitä, mutta se onkin yksi niistä syistä, miksi hänestä tuli ex-terapeutti.
Ehkä nyt pitäisi vain painua nukkumaan niin olisi ainakin pää selvempänä kuin viimeksi. Tosin voi olla, että ahdistusmöhkäle palaa silloin ja sitten ei tulekaan nukkumisesta mitään. Sängyssä valveilla makaaminen on niin ajan hukkaa. Mieluummin kuluttaisi aikaansa etsimällä netistä vinkkejä työhaastatteluun. Eiväthän ne mitään auta, mutta ainakin voisin huijata niillä itseni rauhoittumaan edes vähän.
Miksi onnistumisen pitää olla näin vaikeeta?
PS. Tajusin muuten, että huomenaamuksi on vielä meikattavana piiloon järjettömän kokoinen fritsu huulessa. En tosiaankaan tiedä, saako lempihuulipunani sen piiloon, mutta pakko yrittää, sillä huominen on vihoviimeinen päivä, jolloin haluan näyttää turpaan saaneelta crackhuoralta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti