On perseestä olla aikuinen

Aikuistuminen on kettumaista ja pelottavaa puuhaa. Miten ne teinit yhä jaksavatkin odottaa silmät kiiluen sitä, että se viimeinen numero ykkösen jälkeen viimein alkaisi kahdeksalla, jotta heitä alettaisiin yhtäkkiä kohdella kunnioittaen ja itsenäistyminen tapahtuisi tuosta noin vaan, kun oma kämppä ja opiskelupaikka tipahtavat syliin. Tässä on tullut jo opittua, että oikeastihan ainoa kiva asia, jota voi tehdä täysi-ikäisenä on laillinen juopottelu ja siihenkin kyllästyy lopulta aikuisuuden kangistamana. Miten typerä sitä saattoikaan olla, kun odotti aikuistumista vain sen baareilun takia? Suurimmassa osassa baareista oli vielä kaiken lisäksi aivan perseestä. 18-vuotiaanahan tosin oli vielä ihan kiva olla, kun silloin kaikki on vielä puoliteinin viinan huuruista pumpulipilvilinnaa. Mutta heti, kun tuon maagisen iän ohittaa, huomaakin mitä paskaa aikuisena oleminen on.

Onhan tässä omassa kämpässä kiva riekkua, mutta sitten niskaan tipahtavat laskut, vuokra ja muut maksut. Lopulta tulee todettua, että kaikesta huolimatta on yhä riippuvainen vanhemmistaan, jotka rahallisella tuellaan joutuvat pelastamaan aikuisen lapsensa varmalta nälkäkuolemalta. Aikuisena kaikki on myös kalliimpaa, ihan kuin niitä maksuja ei olisi jo tarpeeksi. Kunnioitustakaan aikuistuminen ei tuo, sillä vaikka kuinka tuntisit olosi ikälopuksi fossiiliksi, on joka työpaikassa, koulussa tai harrastuksessa silti joku sinua paljon ikälopumpi fossiili, joka luulee voivansa pompottaa sinua, koska olet nuorempi. Kokemusta on.

Yhtäkkiä myös odotetaan, että sinulla on parisuhde, selkeät tulevaisuudensuunnitelmat, opiskelupaikka tai ura ja oma asunto. Kaupan päälle tulevat utelevat sukulaiset ja muut kanssaihmiset. "Kas, kun se ei ole vielä muuttanut pois kotoonta." "Silläkään ei ole koskaan ollut ketään." "Miten se viitsii olla siellä töissä?" Jne. Kaiken lisäksi sinun odotetaan olevan kiinnostunut kaiken maailman kuivista puheenaiheista ja osallistuvan "aikuisten keskusteluihin" kuin "aikuinen". Ainakin minusta myös tuntuu siltä, että aikuistuttua, pitäisi olla myös jotenkin muuttunut ihmisenä ja tuntea eri tavalla. Olen kuitenkin yhtä pihalla kuin 15-vuotiaanakin.

Kaikki johtaa lopulta siihen, että kokee kahdenkympin kriisin. Sitä tuntee itsesi lapseksi, mutta ihmiset ympärillä saavat aikaan varman tunteen siitä, että kaikki hauska on jo pidetty ja koko elämä jo eletty. Pian saa myös huomata entisten kavereiden, tuttavien ja koulutovereiden alkavan pullautella lapsia. Siis miksi helvetissä, tässähän ollaan vasta parikymppisiä?! Pahinta on kuitenkin se "VITTU MÄ OON VANHA!" -hetki, kun tajuaa, että neljänkympin ikään on jäljellä sama matka kuin syntymästä.

Aikuistuminen tuntuu tuovan ainoastaan yhden uuden tunteen. Tämä on "lässähdyksen" tunne. Tiedätkö sen tunteen, kun lapsena innostui niin pienistä ja joissain asioissa tuntui vain olevan sitä jotakin "taikaa"? Vielä nytkin tekee välillä mieli lähteä Linnanmäelle, mutta paikan päällä mielessä pyöriikin vain tungos, pitkät jonot ja yrjö, jota pidätellessä tulee toivottua, että pääsisi pian kotiin. Halusin kovin vierailla lapsuuden kesäpaikassa, mutta en kestänyt ötököitä, ulkohuussia enkä pöpelikköä päivää pidempää. Lapsena oli vaikea ymmärtää, miksei äiti millään meinannut saada pidettyä päätään kasassa siellä metässä, sillä sehän oli maailman paras paikka.

Oikea lässähdyksen huipentuma on kuitenkin joulu. Ostelen pienillä rahoillani halpoja joululiinoja, joulukuusen ja ledivaloja, jotta saisi kaivettu esiin edes osan siitä tunnelmasta, joka oli silloin lapsena. Lopulta aattona kuitenkin kaupan ruuat maistuvat kaupan ruuilta, samat jokavuotiset jouluohjelmat pitkästyttävät ja päivä tuntuu kaiken kaikkiaan ihan tavalliselta. Jäljelle jää nysien kynttilöiden ja lattialle varisten neulasten vuori.

Olen aina pitänyt joulusta ja vieläkin sitä jaksaa odottaa, mutta nykyään lopputulos on väistämättä aina latistunut pannukakku. Kaipa tässä on pettymystä ilmassa yhdellä sun toisella, sillä ainakin meidän perheen aikuisten kesken käytiin aina perinteinen jokavuotinen jouluriita. Sellainen taitaa olla ohjelmistossa täällä meilläkin. Joulukuusella taitaa olla jotain pahoja voimia, sillä heti kun sain sen pystyyn ja koristeltua ja olin jopa kenties pienoisella joulufiiliksellä - puhkeaa äkkiarvaamatta riita jostain turhasta. Ehkä joulukuusen pahat voimat ovat syy siihenkin, että kissat yrittävät aina tuhota sitä.

Aikuistuminen on sitä, että perseeseen tungetaan seiväs, jota ei saa enää ottaa pois.