Ärsytys osa 2

Vasta viime viikolla pysähdyin ajattelemaan, että itsemurha ei ole vähään aikaan pyörinyt ollenkaan mielessä. Viime yönä nukkumaan mennessä oli kipeä olo ja tirauttelin pari kuumeista kyyneltä, joista sitten paisuikin monta tuntia virtaava joki räkää.

Tänään onkin ärsyttänyt se, kun kerron jollekin (=äidille), että on paha olla, niin johan alkaa kauhea esitelmä siitä, että pimeydestä se paha olo johtuu ja jos vain söisin enemmän sitä ja sitä vitamiinia ja kävisin lenkillä joka päivä, niin johan se paha olokin helpottaisi. Tulee olo, että masennus onkin pelkkää omaa syytäni, sillä itsepäs olen niin huonokuntoinen, läski ja laiska surkimus, jolla on epäterveelliset elämäntavat.

Ärsyttää sekin, että jos kerron miehelle, että on paha olla, niin alkaa ininä, että mitä pahaa hän muka on taas tehnyt, kun minulla kerran on paha olla. Eihän tässä voi kai masennus muuten olla kuin rangaistuksena toisille.

Huomasin yksi päivä bussin ikkunasta, että jostain syystä täällä pikkupaikkakunnalla on psykiatrinen päivystys. Kaipa täällä ei vain pysy pää kasassa. Olen varmaan jo kuukauden kerännyt rohkeutta varata ajan sieltä. Mutta en minä... Pelkään, että ne sanovat, ettei minulla ole tarpeeksi paha olo ja nauravat ulos sieltä.

Lisäksi olo on jotenkin todella ruma ja epävarma. Tuntuu siltä, että kaikki mitä sanon, teen tai tänne kirjoitan kuulostaa typerältä.