Se: Ginger. Jutteletko sä ollenkaan työkavereiden kanssa?
Minä: Öö... Joo. Oonhan mä jotain.
Se: Juttele enemmän. Hymyile enemmän. Vaikka kaikki tehdäänkin omaa duunia, tää on silti tiimityöskentelyä.
Minä: .....
Se: Älä oo niin hiljanen.
Minä: *hymyilee typertyneenä* Ok.
Poistuttuani tauolta olin hämmentynyt. Siis, mitä vittua tuo aasi juuri sanoi minulle? Enkä taaskaan ollut osannut vastata mitään terävää ja nokkelee moiselle paskalle. Loppu vuoron lauoinkin päässäni repliikkejä, joita oli jo liian myöhäistä käyttää. Samalla fantasioin myös kyseisen henkilön pään amputoimisesta.
Edellisessä työpaikassani kerran satuin kuulemaan, kun työkaverit haukkuivat minua selkäni takana hiljaiseksi (sillä haukkumasanahan se heille on) luullessaan, että olin jo poistunut paikalta. Silloin itketti. Kuitenkin paikalla oli yksi vanhempi tyttö, joka totesi keskusteluun, että mitä väliä sillä on, että olen hiljainen. Myöhemmin kuitenkin mielipiteeni hänestä huononi, kun hän oli aivan haavi auki kuullessaan, että seurustelen. "Siis onko sulla poikaystävä?!" Ilmeisesti hän pitikin minua jonain säälittävänä vajakkina, jota kukaan ei voi huolia, ja jonka haukkuminen on siksi moraalitonta.
Tämä eilinen erosi kuitenkin tuosta siten, ettei minua alkanut itkettää, vaan ainoa mitä tunsin oli halveksuntaa ja hämmennystä. Mahtaa olla ihmisellä pokkaa tulla moittimaan päin naamaa jostakin, mikä yleensä lasketaan epätoivotuksi, mutta pohjimmiltaan kuitenkin luonteenpiirteeksi, jolle ihminen ei mitään voi, ja jonka ei pitäisi olla ongelma kenellekään muulle kuin sille ihmiselle itselleen. Mietitytti myös, että miten tuo voi olla niin tietoinen luomistani työsuhteista, kun ei ole ollut samassa vuorossa kanssani kuin pari kertaa. Vai tarkoittaako tämä nyt sitä, että siellä ollaan ihan yleisesti puhutta ujoudestani paskaa selän takana ja tuo sattui vain kuulumaan niihin idiootteihin, jotka päättävät olla "suoraselkäisiä" ja tulla länkyttämään asiasta päin naamaa?
Eri asiahan olisi se, jos minulla olisi joku muu näkyvä sairaus. Silloinhan tuollaisten sammakoiden päästely kertoisi pelkästään henkilön tökeryydestä ja ymmärtämättömyydestä (mistä kyllä tämäkin mielestäni), mutta koska monet laskevat ongelmani joksikin, mikä on puhtaasti minun syytäni, ei heille käy mielessäkään sellainen mahdollisuus, etten olisikaan ujo ja hiljainen täysin vapaasta tahdostani ja pelkästään heitä ärsyttääkseni. Jospa kävisikin hakemassa psykiatrilta lausunnon tästä fobiasta ja iskisi sen työpaikan jääkaappiin kiinni? Siinäpä saisivat ainakin oikeaa juoruiltavaa tylsän duuninsa lomassa.
Ensiksikin työni on sellaista, etten oikeasti pysty puhumaan muille muuten kuin tauoilla. Miten tämä on muka sitä (yöks mikä sana) tiimityöskentelyä? Toiseksi minulle ei ollut mitään puhuttavaa tuon kyseisen ihmisen kanssa tervehdystä lukuunottamatta, koska satuin samaan aikaan lukemaan mielenkiintoista juttua lehdestä, jonka hän varmasti itsekin huomasi. Ilmeisesti mukava puuha olisi pitänyt sitten jättää tauolla kesken ja keskittää koko huomio heidän ylhäisyyteensä. Mäkättääkö hän muillekin työntekijöille, jos he eivät keskity häneen lehteä lukiessaan vai pelkästään minulle, koska uskaltaa? Kolmanneksi minä kyllä juttelen muille työntekijöille, mutta koska olen juuri aloittanut, en ole ehtinyt sitä kamalasti tehdä (siksi vastasinkin totuudenmukaisesti, että olen vähän jutellut) ja eikö tämä tosiseikka pitäisi jokaisen tajuta. Enkä tosiaankaan ole mikään epäystävällinen tuppisuu, joka ei vastaa takaisin ja mulkoilee muita. Nimittäin tuollaisenhan kuvan minusta saa tuon älykääpiön puheista. Oikeastihan hymyilen, kiitän ja vastaan muillakin kuin yhden sanan virkkeillä. Se mistä ihmiset eivät yleensä pidä on se, että minusta huokuu tilanteen aiheuttama stressi heidän änkiessä puhumaan minulle. En myöskään juuri hakeutumalla hakeudu muiden seuraan, mutta se on oma asiani. Neljänneksi tämä miespuolinen kollegani on aika epämiellyttävän näköinen tapaus, mikä ei suinkaan nosta intoa tuhlata energiaa hänen perseensä nuoleskeluun. Hänen sieraimistaan kasvaa todella rumasti paljon karvoja. Ja ei, en nyt tarkoita nenäkarvoja, vaan pehko kasvaa kirjaimellisesti nenän ulkopuolella sieraimista. Olisikin mukava tiedustella, että miten se, ettei hän trimmaa sierainkarvojaan vaikeuttaa muiden tiimityöskentelyä hänen kanssaan, sillä ne eivät varsinaisesti väännä hymyä kasvoille tai lisää intoa tunkea hänen seuraansa turhan small talkin merkeissä.
Ja lopuksi: Miksi piirteet hiljainen ja ujo ovat joillekin yhtä huonoja (tai jopa huonompia) kuin piirteet ilkeä, töykeä, ylimielinen, typerä tai jopa synonyymeja kaikille noille? Olen monesti nähnyt kusipäistenkin ihmisten saavan osakseen ymmärtäväisempää kohtelua kuin hiljaisten. Miksei hiljaisten ihmisten paskamaisesta kohtelusta puhuta enemmän? Tai pikemminkin siitä, että jotkut ihmiset ovat tarpeeksi jälkeenjääneitä määrittelemään toisen koko persoonallisuuden ujouden perusteella ja vieläpä rankaisemaan siitä. Pitäisikö meidän kaikkien ujojen oikeasti käydä hakemassa lekurilta ne sosiaalisten tilanteiden pelko diagnoosit lääkärintodistukseen ja liimata todistus sitten työpaikkojen ilmoitustauluille, jos vaikka sanoma uppoaisi kalloon sitä kautta? Itseäni alkoi tässä pelottaa ja mietityttää, että vaikka sinne yliopistoon pääsisinkin ja siihen unelma-ammattiini valmistuisin, niin olisiko vielä silloinkin työelämässä joku shitface työkaveri kertomassa, millainen minun kuuluu olla. Ujoudesta koulukiusattu ujoudesta työpaikkakiusatuksi?
Mä näen joka päivä sitä kuinka ne kusipäiset ihmiset ovat toisten mielestä niitä ihanimpia, siisteimpiä ja läjä muita superlatiiveja. Voi hiljainenkin tyyppi toki olla kusipää (?), ei sillä. Ainakin on sen verran fiksu ettei mainosta sitä ääneen sitten.
VastaaPoistaMinusta on tähän mennessä käytetty sanoja ylpeä, nirppanokka ja kylmä vaikka en saatana soikoon ole mitään noista. No, ehkä ihan vähän nirppanokka mutta en käyttäydy toisia kohtaan niin. Usein saa huomata että koska en ole koko ajan suuna päänä, minua pidetään myös yksinkertaisena. Tylsä kyllä olen, sen voin myöntää.
Ah, samaistuminen. Kylmäksi ja ylpeäksi on minuakin (selän takana) haukuttu. Ja yksinkertaisena pidetty niin monta kertaa, että olen alkanut jo itsekin ajatella, että olen jotenkin jälkeenjäänyt. Yleensä tämä tyhmänä pitäminen ilmenee siten, että minulle joko puhutaan kuin lapselle tai sitten tiuskitaan tyylillä "etkö ite tajua". Yhteenkään kolmesta luonteenpiirteestä en samaistu. Tekisi mieli kyllä napauttaa nekkuun noita ihmisiä.
PoistaItse olen monestikin haaveillut siitä, että olisin kusipää. Ne ihmiset tuntuvat vain jotenkin ihmeellisesti saavan osakseen turhaa arvostusta ja kunnioitusta. Luultavasti olisi muutenkin silloin elämä helpompaa.
Kuulostaa niin tutulta. Hauskaa, että nykyään muka arvostetaan erilaisuutta ja kaikkien pitäisi olla tyytyväisiä itseensä sellaisina kuin ovat, silti kaikki haluavat koko ajan pyrkiä johonkin tiettyyn ihanteeseen ja erilaisia pusketaan vääjäämättä koko ajan nurkkaan.
VastaaPoistaItse olen kyllästynyt tuollaisiin ihmisiin, jotka tulevat kertomaan minulle millainen minun pitäisi olla. Kyseisissä tilanteissa olin ennen aina hiljaa ja myötäilin ja naureskelin vähän koko asialle mukana, koska nolotti. Nykyään en edelleenkään ole täysin sujut ujon persoonallisuuteni kanssa, mutta jos joku siitä tulee minulle valittamaan, uskallan myös minä ilmaista suoran mielipiteeni asiasta kyseiselle ihmiselle. Olen saanut itsevarmuutta kai siitä, että olen koittanut hyväksyä itseni ja elää ujouden kanssa ja päättänyt, että minun ei ole pakko miellyttää ihmisiä, joiden kanssa kemiani eivät toimi ja en itsekkään viihdy heidän seurassaan.
Erilaisuuden arvostaminen taitaakin koskea niitä asioita, joiden on julkilausuttu johtuvan seikoista, joille yksilö itse ei voi mitään. Sen sijaan esim. ujous laitetaan yhä pelkäksi ihmisen omaksi haluksi olla epäsosiaalinen ja saada muut näin vaivautumaan.
PoistaItsekin yritän olla välittämättä, millainen muut haluavat minun olevan, mutta valitettavasti tällaiset tapaukset yhä pilaavat päivän, ja saavat minut suuttumaan tai masentumaan entisestään.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKiitos paljon. :) Ehkä ujot ihmiset ovat liian ujoja puhumaan ujoudestaan. Itse olen jo vuosia kaivannut kohtalotovereita ja jonkinlaista vertaistukea, mutta paljoa ei ole löytynyt. Tästä puhutaan ihan liian vähän.
PoistaMuutaman vajaaälyisen tuntevana sanoisin että vajaaälyiset eivät ole yleensä "k-päitä". Heillä ei ole näet "älyä" olla ilkeitä, manipuloivia jne. Itse kärsin nuorena sos.pelosta niin etten esim. voinut syödä eväitäni työpaikan kahviossa vaan vietin tauot syömällä eväät wc:ssä. Nyt työnjohtajana ymmärrän paremmin arkoja ihmisiä. Ikävä kyllä erilaisuus ärsyttää. Kun hiljaisesta tyypistä ei saa mitään ulos, ajatukset alkaa laukata. Hissukka koetaan uhkaavana, ihmisenä joka ei anna mitään itsestään, "siinä se vaan salakuuntelee kun me puhumme". Puhumaton saattaa tuntua välinpitämättömälle, ylimieliselle ja hylkäävälle kun se ei kysele toisten kuulumisia ja jos se jotain puhuukin viimein, niin töksäyttää vain hermostuksissaan sanoa jotain tahditonta. Sosiaalisesti luontevat tyypit eivät osaa kuvitellakaan miten vaikea sosiaalinen tilanne voi ujolle olla millainen myllerrys hänen sisällä on. taitavan työnjohtajan (ja ymmärtävien työkavereiden) pitäisi pitää ujon puolta, mutta se vasta hienoa olisi jos ujo saisi itsekin kerrottua ujoudestaan toisille vaikka kahden kesken. Tosin ei helmiä sioille, sillä eräät eivät koskaan tule ymmärtämään ja se on ujon vain hyväksyttävä.
VastaaPoistaItse olen monesti harkinnut suoraan ujoudesta kertomista, mutta se tuntuu minusta jotenkin hölmöltä todeta ihmisille, että olen näin oudon hiljainen siksi, että olen ujo. Eikö heidän pitäisi ymmärtää tämä yhtälö muutenkin? Eipä kai sitten. Joskus olisi kyllä mukava kokeilla tätäkin, mikäli rahkeet riittävät. Kerroin tosin muun muassa työhaastattelussa, että olen ujo ja taisin saada jopa ymmärtäviä katseita osakseni, mutta silti hiljaisuuteni näyttää tulleen yllätyksenä. Luulen, että ihmiset kuvittelevat ujouden olevan sama kuin tavallinen vieraiden seurassa jännittäminen niin kuin yleisesti tunnutaan pitävän masennustakin samana kuin alakuloisuutta.
PoistaEn kyllä pidä "kusipäitä" sen älyllisempinä olentoina. Mitä minä olen ilkeisiin ihmisiin törmännyt, niin he yleensä omaavat liian vähän aivokapasiteettia ymmärtääkseen toisten ihmisten käytöstä, luonnetta ja tunteita. He eivät yleensä myöskään osaa vastaanottaa minkäänlaista kritiikkiä omista tekemisistään, vaan vastaavat siihen olemalla vielä enemmän kusipäitä. Siksi minusta he ovatkin vajaita.